
Sustainability Manager
Vastuullisuus on keskeinen osa Varman strategian toteuttamista. Tavoitteemme on tehdä merkityksellisiä vastuullisuustekoja ja vahvistaa asemaamme asiakkaiden luotettavana työeläkekumppanina. Vastuullisuus Varmassa muodostuu vastuullisesta sijoittamisesta sekä vastuullisuuden integroimisesta toimintaamme ja päätöksentekoon. Vastuullisuustyömme perustuu kaksoisolennaisuuden arviointiin, vastuullisuustavoitteiden systemaattiseen seurantaan sekä läpinäkyvään raportointiin. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti yhteistyössä varmalaisten ja sidosryhmien kanssa, jotta voimme vastata muuttuvan toimintaympäristön ja kasvavien vastuullisuusvaatimusten odotuksiin. Haluatko olla mukana rakentamassa vastuullista työelämää ja kestävää tulevaisuutta? Haemme määräaikaiseen sijaisuuteen kokenutta vastuullisuuden ammattilaista. Tehtävässä pääset työskentelemään vastuullisuusohjelmamme, vastuullisen sijoittamisen, vastuullisuusraportoinnin sekä sidosryhmäyhteistyön parissa osana asiantuntijatiimiä. Ymmärrät, miten vastuullisuusvaatimukset, regulaatio ja sidosryhmien odotukset vaikuttavat toimintaamme. Työssäsi osallistut vastuullisuusohjelman kehittämiseen ja toimeenpanoon, vastuullisuusraportointiin sekä vastuullisen sijoittamisen kehittämiseen yhteistyössä eri toimintojen ja ulkoisten sidosryhmien kanssa. Arvostamme aiempaa kokemusta vastuullisuustehtävistä ja raportoinnista sekä kykyä viedä asioita eteenpäin käytännönläheisesti. Osaat vastuullisuuden keskeiset viitekehykset ja standardit, mutta et jää jumiin akronyymeihin vaan osaat viedä ne käytäntöön. Tehtävässä tarvitset sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Tehtäväsi Vastaat vastuullisuustyön koordinoinnista ja kehittämisestä yhdessä liiketoiminnan ja asiantuntijoiden kanssa. Tehtävässä yhdistyvät strateginen kehittäminen, käytännön toimeenpano sekä vastuullisuuteen liittyvä sidosryhmätyö. Työhösi kuuluu muun muassa: vastuullisuustavoitteiden seuranta ja niistä raportointi vastuullisuuden ja vastuullisuusdatan kehittäminen vastuullisuusraportointiin osallistuminen asiakas- ja sidosryhmäkyselyihin vastaaminen vastuullisuusteemojen viestinnällinen tukeminen yhdessä viestintäosaston kanssa nuorempien asiantuntijoiden sparraus ja työn koordinointi Etsimme henkilöä, jolla on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto kokemusta vastuullisuustyöstä, vastuullisesta sijoittamisesta tai vastuullisuusraportoinnista. kyky johtaa kokonaisuuksia ja viedä asioita käytäntöön vahvat yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sujuva suomen ja englannin kielen taito Meillä koet mutkattoman ilmapiirin ja joustavan tavan tehdä töitä...
The text above is the employer's original job description, extracted as written. Other details on this page, like salary, responsibilities, and requirements, are interpreted from that text by our system, not values the employer explicitly confirmed, so treat them as our best interpretation rather than verified facts.
Estimated from 3,570 comparable listings
- Coordinate and develop sustainability work in collaboration with business units and experts
- Combine strategic development with practical implementation and stakeholder engagement
- Monitor sustainability objectives and report on them
- Develop sustainability data and reporting
- Engage with customer and stakeholder surveys
- Support communications on sustainability themes with the communications department
- Coach younger experts and coordinate work
Never miss a new Sustainability Manager job in Helsinki, Finland
Weekly or daily digest. Unsubscribe anytime.
Similar jobs
From JobCrawls search: same role title and primary location as this listing (this job excluded). Up to 8 results.
