Rakennustyöntekijä / rakennusapulainen Vaasaan
Rakennustyöntekijä Vaasa; kurottajataidot ja oppimishalu
Etsimme oma-aloitteista rakennustyöntekijää tai rakennusapulaista Vaasaan hoivakodin rakennustyömaalle. Työmaa on tällä hetkellä rungon pystytysvaiheessa, ja etsimme työmaalle monipuolista yleismiestä, joka pystyy tarttumaan päivän aikana siihen tehtävään, missä apua kulloinkin tarvitaan. Työt alkavat heti ensi viikolla ja töitä on tarjolla ainakin huhtikuun 2027 alkuun saakka. Päätehtäväsi on työmaalle saapuvan tavaran vastaanottaminen kurottajalla sekä materiaalien siirtäminen oikeille paikoille työmaalla. Tämän lisäksi huolehdit osaltasi työmaan yleisestä järjestyksestä ja siisteydestä sekä teet erilaisia pieniä rakennustömaan tehtäviä tarpeen mukaan. Talven aikana tehtäviin voi kuulua myös lumitöitä kurottajalla. Tässä työssä arvostamme ennen kaikkea sitä, että sinulla on omat silmät mukana työmaalla. Kaikkia tehtäviä ei tarvitse odottaa erikseen annettavaksi, vaan huomaat itse, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, ja tartut toimeen. Aikaisempi rakennustyömaakokemus on eduksi, mutta vielä tärkeämpää ovat hyvä asenne, luotettavuus ja halu oppia uutta. Kurottajan ajotaito on tehtävässä välttämätön, sillä materiaalien vastaanotto ja siirtäminen muodostavat merkittävän osan työstä. Tehtävässä edellytetään myös suomen kielen taitoa. Ensimmäisen kuukauden ajan työtä on tarjolla täysipäiväisesti. Tämän jälkeen työmäärä voi vaihdella työmaan tilanteen mukaan, eikä jokaiselle päivälle välttämättä muodostu täyttä kahdeksan tunnin työpäivää. Toisaalta työmaan tarpeiden mukaan on ajoittain mahdollisuus tehdä myös pidempiä työpäiviä. Haluamme kertoa työajan vaihtelusta avoimesti jo tässä vaiheessa, jotta tiedät millaiseen työhön olet hakemassa. Töitä on tämänhetkisen arvion mukaan tarjolla vähintään huhtikuun 2027 alkuun asti. Palkkaus määräytyy kokemuksesi ja osaamisesi perusteella rakennusalan työehtosopimuksen mukaisesti, noin 15–17 €/h. Tässä tehtävässä emme etsi hienoa titteliä tai vuosikymmenten kokemusta, vaan tekijää, joka osaa ajaa kurottajaa, viihtyy rakennustyömaalla ja on valmis tekemään monipuolisesti sitä, mitä työmaan eteneminen kulloinkin vaatii. Työt alkavat jo ensi viikolla, joten paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Jos kurottaja pysyy hallussa, asenne työntekoon on kunnossa ja etsit pidempää työmaata Vaasasta, jätä hakemuksesi mahdollisimman pian. Lisätietoja tehtävästä antaa: Teemu Soininen puh. 050 572 1312.
Yllä oleva teksti on työnantajan alkuperäinen työpaikkakuvaus sellaisenaan poimittuna. Muut sivun tiedot, kuten palkka, vastuut ja vaatimukset, ovat järjestelmämme tulkintoja samasta tekstistä, eivät työnantajan erikseen vahvistamia. Pidä niitä siis parhaana tulkintanamme, ei varmistettuina tosiasioina.
- Saa tavaraa paikan päällä kurottajalla
- Siirtää materiaalit oikeisiin paikkoihin
- Huolehtia työmaan yleisestä järjestyksestä ja siisteydestä
- Tukea erilaisissa pienissä rakennustöissä tarpeen mukaan
- Talvella kurottajalla lumitöitä
- Aluksi kokoaikainen työkuukausi; tämän jälkeen työaika vaihtelee
| Sijainti | Aktiiviset ilmoitukset |
|---|---|
| Tampere, Suomi | 51 |
| Kuopio, Suomi | 42 |
| Nokia, Suomi | 35 |
| Ylöjärvi, Suomi | 31 |
| Pirkkala, Suomi | 26 |
| Kangasala, Suomi | 18 |
| Iisalmi, Suomi | 16 |
| Lempäälä, Suomi | 16 |
| Helsinki, Suomi | 13 |
| Keitele, Suomi | 8 |
| Kiuruvesi, Suomi | 7 |
| Turku, Suomi | 6 |
| Pirkanmaa, Suomi | 5 |
| Pielavesi, Suomi | 5 |
| Vantaa, Suomi | 4 |
| Valkeakoski, Suomi | 4 |
| Lapinlahti, Suomi | 3 |
| Orivesi, Suomi | 3 |
| Lappinlahti, Suomi | 2 |
| Pohjois-Savon alue, Suomi | 2 |
| Espoo, Suomi | 2 |
| Hämeenlinna, Suomi | 2 |
| Joroinen, Suomi | 2 |
| Ylä-Savon alue, Suomi | 2 |
| Kouvola, Suomi | 2 |
| Rovaniemi, Suomi | 2 |
| Outokumpu, Suomi | 2 |
| Jyväskylä, Suomi | 2 |
| Kajaani, Suomi | 1 |
| Kaustinen, Suomi | 1 |
| Kaavi, Suomi | 1 |
| Riihimäki, Suomi | 1 |
| Kuopio, Pohjois-Savo | 1 |
| Hattula, Suomi | 1 |
| Lahti, Suomi | 1 |
| Keski-Pohjanmaa, Suomi | 1 |
| Forssa, Suomi | 1 |
| Jokioinen, Suomi | 1 |
| Pohjois-Savo, Suomi | 1 |
| Ylä-Savo, Suomi | 1 |
| Kymenlaakso, Suomi | 1 |
| Janakkala, Suomi | 1 |
| Lappilahti, Suomi | 1 |
| Humppila, Suomi | 1 |
| Vaasa, Suomi | 1 |
| Roolityyppi | Aktiiviset ilmoitukset |
|---|---|
| Rakennustyöntekijä | 8 |
| Rakennusapulainen | 7 |
| Avoin hakemus | 4 |
| Kotipalvelutyöntekijä Pirkanmaalle | 4 |
| Henkilöstöasiantuntija | 3 |
| Asiakaspalvelija | 3 |
| Kirvesmies | 3 |
| Teollisuustyöntekijä | 3 |
| Kaivinkoneenkuljettaja | 2 |
| Hotelli- ja ravintolatyöntekijä | 2 |
| Kaivinkoneenkuljettaja Pirkanmaalle | 2 |
| Tuotanto- ja asennuskoordinaattori | 2 |
| Kokki | 2 |
| Kattoasentaja | 2 |
| Sähköasentaja | 2 |
| Kotipalvelutyöntekijä | 2 |
| Putkiasentaja Pirkanmaalle | 2 |
| Maalari Pirkanmaalle | 2 |
| Rakennustyöntekijät | 2 |
| Kirjanpitäjä | 2 |
| Raudoittaja | 2 |
| Automaatioinsinööri | 2 |
| Laatoittaja Tampereelle | 2 |
| Logistiikkatyöntekijä | 2 |
| Kokenut sähköasentaja Pirkanmaalle | 1 |
| Toimistotyöntekijä | 1 |
| Kuljettaja | 1 |
| Bitumieristäjä Tampereelle | 1 |
| Teollisuuden sähköasentaja | 1 |
| Kokoonpanoasentaja | 1 |
| Sähköalan ammattilainen | 1 |
| Rakennusapulaisia Turkuun | 1 |
| Lukkoseppä | 1 |
| Nokisiivooja | 1 |
| Kirvesmiehet ja rakennustyöntekijät | 1 |
| Kylmäasentaja | 1 |
| Sähköasentaja Tampereelle | 1 |
| Mainosasentaja Tampereelle | 1 |
| Korjausrakentajia ja rakennusapulaisia mittavaan peruskorjaushankkeeseen | 1 |
| Avoin hakemus rakennusalalle Pohjois-Savo | 1 |
| Etuputsari Tampereen keskustaan | 1 |
| Maalaaja | 1 |
| Ravintola-alan osaajat | 1 |
| Huopakattojen tekijä | 1 |
| Myyntiedustaja | 1 |
| Asbestisaneeraaja Tampereelle | 1 |
| CNC-koneistaja | 1 |
| Asbestipurkaja Pirkanmaalle | 1 |
| Rakennustyöntekijä vahinkosaneeraukseen Tampereelle | 1 |
| Sisustuskirvesmies | 1 |
| Loppusiivooja | 1 |
| Kirvesmies Hämeenlinnaan | 1 |
| Kirvesmies Turkuun | 1 |
| Putkistohitsaaja ja putkistoasentaja | 1 |
| Käsityöneuvoja | 1 |
| Rakennustyöntekijä, Jyväskylä | 1 |
| Nosturinkuljettaja | 1 |
| Bitumikermiasentaja Pirkanmaalle | 1 |
| Myyntipäällikkö | 1 |
| LVI-asentaja Tampereelle | 1 |
| Lähettäjä | 1 |
| Julkisivujen hionta | 1 |
| Osa-aikainen kirjanpitäjä | 1 |
| Vihertyönjohtaja | 1 |
| Kattoasentaja Pirkanmaalle | 1 |
| Kaivinkoneen perämies, Tampere | 1 |
| Rakennusmies | 1 |
| Raudoittajat ja rakennustyöntekijät | 1 |
| Muottikirvesmies, Rovaniemi | 1 |
| Timpuri | 1 |
| Työnjohtaja | 1 |
| Putki- ja IV-asentajia reissutöihin, Keski-Pohjanmaa | 1 |
| Hydrauliikka-asentaja | 1 |
| Ajoneuvovarustelija | 1 |
| Liikenteenohjaaja | 1 |
| Maanrakennustyöntekijä kaivinkonekuskin apulaiseksi | 1 |
| Sahaosaston vuorovastaava | 1 |
| Kuljetus- ja logistiikkaspecialisti | 1 |
| Myyjä vaatetusalan erikoisliikkeeseen Tampereelle | 1 |
| Rakennusapulaisia katon eristykseen, Turku | 1 |
| Laskutustaitoinen toimistotyöntekijä Espooseen | 1 |
| Tuotantotyöntekijä | 1 |
| Rakennusapulaisia kattotöihin | 1 |
| Kokenut työnjohtaja Tampereelle | 1 |
| Logistiikka- ja kuljetustyöntekijä | 1 |
| Kirvesmiehiä ja rakennustyöntekijöitä isolle saneeraustyömaalle Tampereelle | 1 |
| Kaksi kirvesmiestä Helsinkiin | 1 |
| Maanrakennus työnjohtaja | 1 |
| Varastotyöntekijä Vantaalle | 1 |
| Hitsaaja Valkeakoskelle | 1 |
| Kirjanpitäjä Nokialle | 1 |
| Rakennusapulaisia, rakennussiivoojia ja muita rakennusalan tekijöitä Tampereelle | 1 |
| Putki- ja IV-asentajat | 1 |
| Valmistusteollisuuden työntekijä | 1 |
| Kaivinkoneenkuljettaja ja kaivinkoneen perämies Valkeakoskelle | 1 |
| Vaatetusalan myyjä | 1 |
| Raudoittaja Tampereelle isolle työmaalle | 1 |
| Siivooja | 1 |
| Yleinen kiinteistöhuollon työntekijä | 1 |
| Sähköasentajia ja työnjohtaja Tampereelle | 1 |
| Roolitaso | Aktiiviset ilmoitukset |
|---|---|
| Keskitaso | 141 |
| Harjoittelija | 12 |
| Senior-taso | 6 |
| Manageri | 5 |
| Esimies | 4 |
| Junior ja entry-taso | 2 |
| Juniori | 1 |
Älä missaa yhtään uutta Rakennustyöntekijä-työpaikkaa alueella Vaasa, Suomi
Viikoittainen tai päivittäinen kooste. Voit peruuttaa milloin tahansa.
Samankaltaisia työpaikkoja
JobCrawls-haun tuloksia: sama tehtävänimike ja ensisijainen sijainti kuin tässä ilmoituksessa (tämä työpaikka on rajattu pois). Enintään 8 tulosta.






