Henkilökohtainen avustaja
Henkilökohtainen avustaja Tuusulassa/Järvenpäässä; ei kokemusta; suomen kieli B2; palkka 13,20–14,51 €/h
Hei avustajan työstä kiinnostunut, tule onnilaisten joukkoon tekemään tärkeää ja asiakaslähtöistä työtä avustajapalveluihin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen! Henkilökohtaisena avustajana autat asiakkaitamme elämään omannäköistään, täyttä elämää. Onnin asiakkaita ovat henkilöt, jotka tarvitsevat sairaudestaan tai vammastaan johtuen apua arjen askareisiin. Avustat kodin askareissa sekä kodin ulkopuolisissa toiminnoissa. Asiakkuudet voivat olla keskenään vaihtelevia ja eri tasoisia, ja työtehtävät määräytyvät aina asiakkaan voinnin ja yksilöllisen avuntarpeen mukaan. Työ on monipuolista ja voi halutessasi sisältää saman päivän aikana useita eri asiakkuuksia ja tehtäviä. Et tarvitse alan koulutusta tai aiempaa kokemusta, riittää että työasenteesi avustustyötä kohtaan on oikea, olet halukas oppimaan uutta ja työskentelemään asiakaslähtöisesti erilaisissa tilanteissa. Kaikki uudet avustajamme perehdytetään kattavasti Onnin omassa Avustaja Akatemiassa ennen työn aloittamista, ja perehdytys jatkuu tarpeesi mukaan myös työn aikana. Saat jatkuvan ohjauksen ja tuen omalta tiimiesihenkilöltäsi, etkä jää koskaan yksin kysymystesi tai mahdollisten työhön liittyvien haasteiden kanssa, siitä me huolehdimme! Työtä tehdään pääsääntöisesti kahdessa vuorossa arkisin ja viikonloppuisin. Työvuorojen pituudet vaihtelevat kahdesta tunnista ylöspäin, ja työpäivä voi koostua yhdestä tai useammasta eri asiakkuudesta. Voit vaikuttaa työvuoroihisi ja työskennellä osa-aikaisesti tai keikkaluontoisesti – elämäntilanteeseesi parhaiten sopivalla tavalla. Otamme huomioon sekä asiakkaidemme avustajatarpeet että avustajiemme työtoiveet niin, että ne sovitetaan mahdollisimman hyvin yhteen. Ensimmäinen vuoro asiakkaalle on tarvittaessa perehdytysvuoro, ja sen jälkeen sekä avustaja että asiakas voivat arvioida muun muassa yhteistyön sujuvuutta ja henkilökemioiden yhteensopivuutta. Mikäli myöhemmin koet, että jokin asia mietityttää tai ei toimi suunnitellusti, käsittelemme asian yhdessä ja etsimme sinulle sopivan ratkaisun. Halutessasi voit työskennellä Onnilla useammalle asiakkaalle, kun aikataulut sovitetaan yhteen. Toivomme sinulta ⭐ B2-tason suomen kielen taitoa ⭐ Ajokorttia ja oman auton käytön mahdollisuutta tarvittaessa ⭐ Täysi-ikäisyyttä Tarjoamme sinulle ⭐ Kattavan perehdytyksen (lue lisää) ja mahdollisuuden kehittyä ammatissasi (lue lisää) ⭐ Iloisen ja ammattitaitoisen tiimin jakamaan arkea ja toimimaan tukenasi ⭐ Monipuoliset Tradeka-konsernin henkilöstöedut (lue lisää) ⭐ Tradekan sairauskassan, johon työntekijä liittyy koeajan jälkeen, jos työaika on työsopimuksen mukaan vähintään 10 h/vko ja työsuhteen kesto on vähintään 6 kk (lue lisää) ⭐ Palkkaus yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti (G16A): 13,20 € – 14,51 €/h + mahdolliset vuorokohtaiset lisät. Olisiko tämä sinun uusi työpaikkasi? Hakeminen on helppoa ja hakemuksen tekemiseen menee vain muutama minuutti, joten lähetä hakemuksesi jo tänään! Hakuaika päättyy 30.9.2026, Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja sovimme töiden aloituksesta joustavasti. Tehtävään valittavien on esitettävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain edellyttämä rikosrekisteriote 1.1.2025 alkaen. Mikäli sinulla heräsi kysyttävää, ole rohkeasti yhteydessä tiimiesihenkilö Anni Juvonen (anni.juvonen@onnion.fi) Tule mukaan rakentamaan hyvää arkea asiakkaidemme kotiin - onnistutaan yhdessä!https://www.onnion.fi/rekrytointi/
Yllä oleva teksti on työnantajan alkuperäinen työpaikkakuvaus sellaisenaan poimittuna. Muut sivun tiedot, kuten palkka, vastuut ja vaatimukset, ovat järjestelmämme tulkintoja samasta tekstistä, eivät työnantajan erikseen vahvistamia. Pidä niitä siis parhaana tulkintanamme, ei varmistettuina tosiasioina.
- Hakemus
- Inhimillinen valinta
- Perehdytys ja aloitusjärjestys
| Sijainti | Aktiiviset ilmoitukset |
|---|---|
| Vantaa, Suomi | 135 |
| Helsinki, Suomi | 43 |
| Seinäjoki, Suomi | 33 |
| Lahti, Suomi | 31 |
| Espoo, Suomi | 30 |
| Oulu, Suomi | 24 |
| Tampere, Suomi | 21 |
| Turku, Suomi | 19 |
| Kurikka, Suomi | 15 |
| Kokkola, Suomi | 15 |
| Vaasa, Suomi | 14 |
| Savonlinna, Suomi | 14 |
| Kirkkonummi, Suomi | 12 |
| Haapajärvi, Suomi | 12 |
| Naantali, Suomi | 12 |
| Ilmajoki, Suomi | 12 |
| Lapua, Suomi | 10 |
| Kauhajoki, Suomi | 10 |
| Alavus, Suomi | 9 |
| Lohja, Suomi | 9 |
| Tuusula, Suomi | 9 |
| Raisio, Suomi | 9 |
| Kouvola, Suomi | 9 |
| Kauhava, Suomi | 9 |
| Järvenpää, Suomi | 8 |
| Reisjärvi, Suomi | 8 |
| Kaarina, Suomi | 8 |
| Joensuu, Suomi | 8 |
| Kärsämäki, Suomi | 8 |
| Vihti, Suomi | 8 |
| Ähtäri, Suomi | 8 |
| Mikkeli, Suomi | 8 |
| Masku, Suomi | 7 |
| Isokyrö, Suomi | 7 |
| Kotka, Suomi | 7 |
| Salo, Suomi | 7 |
| Sievi, Suomi | 7 |
| Raasepori, Suomi | 7 |
| Nivala, Suomi | 6 |
| Pihtipudas, Suomi | 6 |
| Pyhäjärvi, Suomi | 6 |
| Ylivieska, Suomi | 6 |
| Kauniainen, Suomi | 6 |
| Sipoo, Suomi | 6 |
| Kuortane, Suomi | 5 |
| Lempäälä, Suomi | 5 |
| Nurmijärvi, Suomi | 5 |
| Kerava, Suomi | 5 |
| Hämeenlinna, Suomi | 5 |
| Kuopio, Suomi | 5 |
| Hyvinkää, Suomi | 5 |
| Mynämäki, Suomi | 5 |
| Pori, Suomi | 4 |
| Kuusamo, Suomi | 4 |
| Kajaani, Suomi | 4 |
| Lieto, Suomi | 4 |
| Nousiainen, Suomi | 4 |
| Lestijärvi, Suomi | 4 |
| Valkeakoski, Suomi | 4 |
| Hanko, Suomi | 4 |
| Siuntio, Suomi | 4 |
| Vehmaa, Suomi | 4 |
| Paimio, Suomi | 4 |
| Raahe, Suomi | 4 |
| Laihia, Suomi | 4 |
| Jyväskylä, Suomi | 4 |
| Etätyö - Suomi | 4 |
| Taivassalo, Suomi | 4 |
| Teuva, Suomi | 4 |
| Kittilä, Suomi | 3 |
| Kolari, Suomi | 3 |
| Heinola, Suomi | 3 |
| Nokia, Suomi | 3 |
| Jalasjärvi, Suomi | 3 |
| Imatra, Suomi | 3 |
| Viitasaari, Suomi | 3 |
| Iisalmi, Suomi | 3 |
| Perho, Suomi | 3 |
| Pirkanmaa, Suomi | 3 |
| Hartola, Suomi | 3 |
| Karkkila, Suomi | 3 |
| Uusikaupunki, Suomi | 3 |
| Alajärvi, Suomi | 3 |
| Jämsä, Suomi | 3 |
| Kangasala, Suomi | 3 |
| Vimpeli, Suomi | 3 |
| Halsua, Suomi | 2 |
| Veteli, Suomi | 2 |
| Laukaa, Suomi | 2 |
| Kaustinen, Suomi | 2 |
| Mäntsälä, Suomi | 2 |
| Akaa, Suomi | 2 |
| Riihimäki, Suomi | 2 |
| Uusimaa, Suomi | 2 |
| Kannus, Suomi | 2 |
| Evijärvi, Suomi | 2 |
| Pello, Suomi | 2 |
| Toholampi, Suomi | 2 |
| Lappeenranta, Suomi | 2 |
| Isojoki, Suomi | 2 |
| Roolityyppi | Aktiiviset ilmoitukset |
|---|---|
| Henkilökohtainen avustaja | 80 |
| Lähihoitaja | 35 |
| Terveydenhuollon ammattilainen | 27 |
| Siivooja | 18 |
| Henkilöstöasiantuntija | 11 |
| Sairaanhoitaja | 10 |
| Kotisiivooja | 10 |
| Henkilökohtainen avustaja - kesätyö | 8 |
| Henkilökohtainen avustaja puitesopimuksella – joustavaa keikkatyötä | 8 |
| Lääkäri | 8 |
| Siivoojia kotisiivoukseen | 7 |
| Lähihoitaja kotihoitoon | 7 |
| Lastenhoitaja | 6 |
| Lähihoitaja lapsiperheiden kotipalveluun | 5 |
| Terveys- ja hyvinvointialan ammattilainen | 5 |
| Lähihoitaja hengityshalvaustiimiin | 5 |
| Lähihoitaja, nuoriso-ohjaaja tai yhteisöpedagogi ammatilliseen tukihenkilötyöhön | 4 |
| Siivooja kotisiivoukseen | 4 |
| Palveluohjaaja | 4 |
| Sosionomi ammatillisiin lapsiperhepalveluihin | 4 |
| Sairaanhoitaja kotihoitoon | 3 |
| Yleislääkäri | 3 |
| Lähihoitaja kotihoitoon Päijät-Hämeeseen | 3 |
| Siivoojia monipuolisiin siivouskohteisiin Turkuun | 3 |
| Lähihoitaja lasten hoitorinkiin | 3 |
| Psykiatrian erikoislääkäri | 3 |
| Lähihoitaja vammaispalveluihin | 3 |
| Tiimiesihenkilö | 3 |
| Lastenpsykiatrian erikoislääkäri | 2 |
| Lähihoitaja ammatillisiin vammaispalveluihin | 2 |
| Lähihoitaja päivätoimintaan Valkeakoskelle | 2 |
| Myyntiedustaja | 2 |
| Lastenhoitaja koteihin - Oulu | 2 |
| Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri | 2 |
| Terveys- ja sairaanhoitaja | 2 |
| Palvelupäällikkö kotiin vietäviin ammatillisiin palveluihin | 2 |
| Viittomakielen taitoisia avustajia puitesopimuksella Etelä-Savoon | 2 |
| Hoitaja | 2 |
| Henkilökohtainen avustaja Siikajoelle | 2 |
| Lastenhoitaja koteihin - PKS | 2 |
| Sosionomi | 2 |
| Siivoojia kotisiivoukseen Vaasaan | 2 |
| Hoitotyön ammattilainen hengityshalvaustiimiin | 2 |
| Henkilökohtainen avustaja - Alajärvi ja lähialueet | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja naisasiakkaalle Poriin | 1 |
| Lähihoitaja pääkaupunkiseudun kotihoitoon | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja puitesopimuksella Raaheen– joustavaa keikkatyötä | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja, Kittilä | 1 |
| Lähihoitaja yötyöhön hengityshalvaustiimiin | 1 |
| Lähihoitaja hoitorinkiin | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja Ruoholahti | 1 |
| Lähihoitaja ammatillisiin lapsiperhepalveluihin | 1 |
| Lähihoitajia kotihoitoon Pyhtäälle | 1 |
| Omalääkäri | 1 |
| Lähihoitaja Parkanoon | 1 |
| Lähihoitaja lapsiperheiden kotipalveluun Pirkanmaalle | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja Mikkeliin, Ristiinaan | 1 |
| Lääketieteen kandidaatti, päivystysvastaanotto | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja Mikkeliin puitesopimuksella – joustavaa keikkatyötä | 1 |
| Lähihoitajia kotihoitoon keikkatöihin ja kesätöihin | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja puitesopimuksella Pudasjärvelle | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja puitesopimuksella Oulaisiin – joustavaa keikkatyötä | 1 |
| Lähihoitaja kotihoitoon Pirkanmaalle keikkatöihin | 1 |
| Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen | 1 |
| Radiologian erikoislääkäri | 1 |
| Siivoojia asuntojen loppu- ja ylläpitosiivouksiin | 1 |
| Lääkärin päivätyöt | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja Tuusula | 1 |
| Lähihoitaja ammatilliseen henkilökohtaiseen apuun | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja puitesopimuksella Pyhäjärvelle – joustavaa keikkatyötä | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja puitesopimuksella Mikkeliin – joustavaa keikkatyötä | 1 |
| Vastaava sairaanhoitaja | 1 |
| Englanninkielen taitoinen lähihoitaja Hämeenlinnaan | 1 |
| Siivoojia kotisiivoukseen Turkuun | 1 |
| Ensihoitaja keikkatyöhön Kainuuseen | 1 |
| Ohjaaja, Lähihoitaja Tuettu Asuminen Mielenterveys- ja päihdetyö | 1 |
| Siivooja kotisiivouksiin Jyväskylään | 1 |
| Lähihoitaja kesätyö | 1 |
| Lähihoitaja kotihoitoon yöpainoitteiseen työhön | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja Vantaalle ja Sipooseen | 1 |
| Henkilökohtaisia avustajia Ylivieskaan | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja puitesopimuksella – joustavaa keikkatyötä Kymenlaaksossa | 1 |
| Lääkäri Laakson sairaalaan | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja Itä- ja Etelä-Helsinkiin | 1 |
| Päivystäjä | 1 |
| Lähihoitaja Oulun kotihoitoon, kokoaikainen vakituinen | 1 |
| Sairaanhoitaja kotihoitoon Etelä-Pohjanmaan alueelle | 1 |
| Ikkunanpesijä Uusimaa | 1 |
| Lähihoitaja Oulun kotihoitoon | 1 |
| Lastenhoitaja koteihin - Lahti | 1 |
| Kertasiivooja | 1 |
| Keikkalähihoitaja | 1 |
| Turvaselvitetty lääkäri Utin terveysasemalle | 1 |
| Siivoojia monipuolisiin siivouskohteisiin Vaasaan | 1 |
| Henkilökohtainen avustaja Poriin | 1 |
| Paikka lähihoitajalle Lohjan hengityshalvaustiimissä! | 1 |
| YLE-päivystäjä Savonlinnaan | 1 |
| Lähihoitaja kotihoitoon Etelä-Pohjanmaan alueelle | 1 |
| B2B-myyntiesimies – toimistosiivouspalvelut | 1 |
| Puhevammaisten tulkki, AAC osaaja | 1 |
| Roolitaso | Aktiiviset ilmoitukset |
|---|---|
| Keskitaso | 454 |
| Junior ja entry-taso | 14 |
| Senior-taso | 13 |
| Manageri | 7 |
| Harjoittelija | 4 |
| Esimies | 3 |
| Johtaja | 2 |
| Juniori | 2 |
| Asiantuntija | 1 |
Onni on kotimainen, nopeasti kasvava sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys. Yrityksemme omistaa suomalainen Tradeka-Yhtiöt Oy.
Älä missaa yhtään uutta Henkilökohtainen avustaja-työpaikkaa alueella Tuusula, Suomi
Viikoittainen tai päivittäinen kooste. Voit peruuttaa milloin tahansa.
Samankaltaisia työpaikkoja
JobCrawls-haun tuloksia: sama tehtävänimike ja ensisijainen sijainti kuin tässä ilmoituksessa (tämä työpaikka on rajattu pois). Enintään 8 tulosta.

