Viimeksi nähty 22. syyskuuta 2026
Julkaistu 3. syyskuuta 2026 · 22 päivää sitten
Ollut auki 22 päivää. Tämä rooli on yleensä haussa noin 15 päivää
Haku päättyy 24. syyskuuta 2026

Kirjanpitopäällikkö

Helsinki
HybridityöSuomiKokoaikainen, Senior-taso
Arvioitu €2 860 - €3 422
Lyhyesti

Johda Etola Oy:n talousosastoa Kirjanpitopäällikkönä Helsingissä. Vastaat kirjanpidosta, raportoinnista ja veroilmoituksista sekä kehität prosesseja ja järjestelmiä. Tarvitaan useamman vuoden kokemus sekä esihenkilötyöskentelyä, suomen ja englannin taito. Hybridityö Suutarilassa.

Alkuperäinen työpaikkakuvaus

Etola Oy taloushallinnon palveluita noin 40 yhtiölle Etola-konsernissa, joista suurin osa toimii Suomessa. Konsernilla on tytäryhtiöitä myös Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Liikevaihto noin 580 miljoonaa euroa ja henkilöstö noin 1800. Etsimme vakituiseen työsuhteeseen kirjanpitopäällikköä, jonka toimipaikka on Helsingin Suutarilassa. Nykyinen kirjanpitopäällikkö jää eläkkeelle syksyllä 2027, joten uusien vastuualojen perehdyttäminen tapahtuu vaiheittain nykyisen tuella. Tehtävässä johdat 13 taloushallinnon ammattilaista ja vastaat Etola Oy:n sekä konserniyhtiöiden taloushallinnon kokonaisprosesseista. Koordinoit kirjanpidon, myynti- ja kustannusrekonstran, luotonvalvonnan sekä maksatuksen kokonaisuutta. Osallistut myös tytäryhtiöiden kirjanpitoon, kuukausiraportointiin, tilinpäätösten laatimiseen ja veroilmoitusten tekemiseen. Tehtävässä kehität vastuualueen prosesseja ja järjestelmiä sekä vie käytännön parannuksia eteenpäin tiimin kanssa. Arvioimme käytännönläheistä roolia, jossa yhdistyvät asiantuntijuus, esihenkilötyö, prosessien kehittäminen sekä hyvä yhteistyö arjen taloushallinnossa. Raportointi tapahtuu FAS-säädösten mukaisesti ja raportointikielemme on suomi. Työpaikka sijaitsee Helsingin Suutarilassa, tilat ovat viihtyisät ja ergonomiset, tarjolla runsaasti pysäköintipaikkoja ja henkilöstöravintola. Työskentelytapa on toimistotyön ja osittaisen etätyön yhdistelmä, jossa pääpaino on toimistotyössä. Hakemuksia käsitellään hakuaikana, ja tehtävä voidaan täyttää heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja antaa Talousjohtaja Liisa Pesonen sekä Financial Controller, Team Leader Katja Kulmala. Etola-yhtiöt ovat suomalainen teollisuustuotteita ja tarvikkeita maahantuova ja markkinoiva yritysryhmä, jonka toiminta kattaa Suomen lisäksi Ruotsin, Norjan ja Viroksen.

Yllä oleva teksti on työnantajan alkuperäinen työpaikkakuvaus sellaisenaan poimittuna. Muut sivun tiedot, kuten palkka, vastuut ja vaatimukset, ovat järjestelmämme tulkintoja samasta tekstistä, eivät työnantajan erikseen vahvistamia. Pidä niitä siis parhaana tulkintanamme, ei varmistettuina tosiasioina.

Taidot ja teknologiat
Erittäin Hyvä IT- Ja JärjestelmäosaaminenErinomainen Excel-osaaminenSuomen Ja Englannin Kielen Taidot
Näin palkka vertautuu muihin
Arvioitu €2 860 - €3 422Arvioitu nettopalkka €2 287 - €2 611

Arvioitu 3 783 vertailukelpoisen ilmoituksen perusteella

18 % alempi kuin Senior-taso-tason roolit
€2 860€3 853 mediaani€4 536
Vastuualueet
  • Johtaa noin 13 taloushallinnon ammattilaista.
  • Vastuussa Etola Oy:n ja konserniyhtiöiden taloushallinnon kokonaisprosesseista.
  • Koordinoi kirjanpidon, myynti- ja kulureskontran, luotonvalvonnan ja maksatuksen kokonaisuutta.
  • Osallistuu tytäryhtiöiden kirjanpitoon, kuukausiraportointiin, tilinpäätösten laatimiseen ja veroilmoitusten tekemiseen.
  • Kehittää vastuualueen prosesseja ja järjestelmiä sekä vie käytännön parannuksia eteenpäin tiimin kanssa.
Vaatimukset
  • useamman vuoden kokemusta kirjanpidosta ja tilinpäätösten laatimisesta.
  • Tehtävään soveltuva kaupallinen koulutus, esimerkiksi KTM- tai tradenomitutkinto.
  • Aiempaa esihenkilötyökokemusta tai halua kasvaa esihenkilörooliin sekä kiinnostusta tiimin kehittämiseen.
  • Sujuva IT- ja järjestelmäosaaminen sekä erinomainen Excel-osaaminen.
  • Yhteistyötaitoja ja asiakaspalveluhenkinen työote.
  • Kyky priorisoida ja viedä asioita eteenpäin päättäväisesti.
  • Erinomaista suomen ja hyvä englannin kielen taito.
Etola Oy-logo
EtolaOy · 2 avointa tehtävää
Suosituimmat sijainnit: Helsinki, Suomi · 2 · Etätyö - Suomi · 1
Näytä yritysprofiili
Yrityksen Etola Oy avoimet työpaikat JobCrawlsissa juuri nyt
SijaintiAktiiviset ilmoitukset
Helsinki, Suomi2
Etätyö - Suomi1
Nykyinen roolien jakauma yrityksessä Etola Oy JobCrawls-palvelussa
RoolityyppiAktiiviset ilmoitukset
Kirjanpitopäällikkö2
Nykyinen roolitasojen jakauma yrityksessä Etola Oy JobCrawls-palvelussa
RoolitasoAktiiviset ilmoitukset
Senior-taso2

Älä missaa yhtään uutta Kirjanpitopäällikkö-työpaikkaa alueella Helsinki, Suomi

Viikoittainen tai päivittäinen kooste. Voit peruuttaa milloin tahansa.

Samankaltaisia työpaikkoja

JobCrawls-haun tuloksia: sama tehtävänimike ja ensisijainen sijainti kuin tässä ilmoituksessa (tämä työpaikka on rajattu pois). Enintään 8 tulosta.