
Henkilökohtainen avustaja - Mehiläinen Oy - Asikkala, Suomi
Napauta tätä korttia nähdäksesi palkkakaaviot ja täydet palkkatiedot.
Laajenna nähdäksesi täyden palkkakontekstin
Näe markkinasijoittuminen, palkkahaarukan vertailukaavio ja lokalisoitu palkkanarratiivi.
Tehtävänkuvaus
Meitä mehiläisiä on jo 40 000 eikä kahta samanlaista. Yksi asia kuitenkin yhdistää meitä kaikkia - meillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin. Haemme Mehiläinen Kotipalveluihin henkilökohtaisia avustajia Asikkalaan osa-aikaisiin ja keikkatyösuhteisiin. Mitä henkilökohtaisen avustajan työ pitää sisällään? Henkilökohtaisena avustajana työtehtäviäsi ovat asiakkaan avustaminen arjen askareissa, kuten kodinhoidossa, kaupassa käymisessä ja harrastuksissa kodin ulkopuolella. Työ on kiireetöntä ja pääset konkreettisesti parantamaan asiakkaan arkea. Emme odota henkilökohtaisilta avustajiltamme koulutusta tai aiempaa kokemusta avustajan työstä, sillä tässä työssä asenne ratkaisee! Työnjohtajana toimii asiakas tai tämän valtuuttama henkilö, työnantajanasi toimii Mehiläinen. Jos henkilökohtaisen avustajan työ ei ole sinulle ennestään tuttua, käy katsomassa uusi avustajan työstä kertova videomme. Tutustu henkilökohtaisen avustajan työhön Juliuksen kertomana. Haemme työntekijöitä pääasiassa arkipäivinä oleviin avustusvuoroihin, koska vuorot määräytyvät asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Otamme huomioon työvuoroihin liittyvät toiveesi ja pyrimme aina löytämään avustuskohteet mahdollisimman hyvien kulkuyhteyksien päästä juuri sinulle. Pyrimme myös löytämään jokaiselle työntekijälle pidempiaikaiset tutut avustusasiakkaat. Avustajilta toivomme luotettavuutta ja mahdollisuutta sitoutua avustustyöhön pidempiaikaisesti. Valtakunnallisena työnantajana voimme tarjota työtä myös muuttuvissa elämäntilanteissa. Rekrytointiprosessin edetessä avustajan tulee toimittaa rikosrekisteriote ikääntyneiden ja vammaisten kanssa työskentelyä varten. Tehtävässä edellytetään Tartuntatautilain 55§:n mukaista tuberkuloosiselvitystä kaikilta, jotka täyttävät THL:n riskikriteerit. Mehiläinen tarjoaa työntekijöilleen monipuolisia henkilöstöetuja Mehiläinen haluaa pitää huolta henkilöstönsä hyvinvoinnista, sillä meillä mehiläisillä on elämä tehtävänä. Yksi osa henkilöstön huomioimista on erilaiset henkilöstöedut ja Mehiläinen tarjoaakin monipuolisia etuja muun muassa terveyteen, liikuntaan ja hyvinvointiin liittyen sekä alennuksia yhteistyökumppaneidensa palveluista. Esimerkkejä Mehiläisen henkilöstöeduista: - Mehiläisen laajat hammaslääkäri- ja lääkärikeskusten palvelut - OmaMehiläisen ilmaiset hyvinvoinnin videovalmennukset - Epassi virike-etu - Alennukset yhteistyökumppaneilta esim. LähiTapiola ja Synsam - Alennukset vapaa-ajan aktiviteeteista esim. useista liikuntapaikoista - Alennuksia hotelliketjuilta ja laivayhtiöiltä Palkkaus: Meillä on käytössä yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen palkkaluokka G15A. G15A palkkaluokan tuntipalkka kokemusvuosista riippuen on 12,79-14,06e + ilta-, viikonloppu- ja pyhälisät. Keikkatyösuhteessa palkan yhteydessä maksetaan lisäksi lomakorvaus, joka on 9% tuntipalkasta. Sijainti: Asikkala Miten haku etenee? Jätä hakemuksesi mahdollisimman pian. Aloitamme haastattelut yleensä jo hakuaikana. Sinut kutsutaan haastatteluun sähköpostilla tai soittamalla, joten seuraa sähköpostiasi ja pidä puhelin ulottuvillasi. Teemme viimeiset rekrytointipäätökset työpaikkailmoituksen sulkeuduttua ja ilmoitamme päätöksistä hakijoille noin kahden viikon kuluessa. Toiveenamme on, että uudet työntekijämme pääsevät aloittamaan työnsä mahdollisimman pian valintojen jälkeen. Lisätietoja tehtävästä antaa: Erja Kononoff erja.kononoff@mehilainen.fi Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.
Yrityksen tiedot
| Sijainti | Aktiiviset ilmoitukset |
|---|---|
| Etätyö - Globaali | 127 |
| Helsinki, Suomi | 57 |
| Turku, Suomi | 23 |
| Vantaa, Suomi | 16 |
| Tampere, Suomi | 12 |
| Espoo, Suomi | 9 |
| Oulu, Suomi | 9 |
| Lahti, Suomi | 9 |
| Keminmaa, Suomi | 6 |
| Kuopio, Suomi | 6 |
| Kokkola, Suomi | 6 |
| Hyvinkää, Suomi | 6 |
| Vaasa, Suomi | 6 |
| Porvoo, Suomi | 6 |
| Rovaniemi, Suomi | 6 |
| Oulu, Finland | 5 |
| Kemi, Suomi | 5 |
| Hämeenlinna, Suomi | 5 |
| Pulkkila, Suomi | 4 |
| Rantsila, Suomi | 4 |
| Mikkeli, Suomi | 4 |
| Haukipudas, Finland | 3 |
| Lahti, Finland | 3 |
| Ylitornio, Suomi | 3 |
| Pori, Suomi | 3 |
| Ylivieska, Suomi | 3 |
| Seinäjoki, Suomi | 3 |
| Haukipudas, Suomi | 3 |
| Pietarsaari, Suomi | 2 |
| Hattula, Suomi | 2 |
| Kajaani, Suomi | 2 |
| Kotka, Suomi | 2 |
| Tornio, Suomi | 2 |
| Tampere, Finland | 2 |
| Riihimäki, Suomi | 2 |
| Kauhava, Suomi | 2 |
| Mikkeli, Finland | 2 |
| Kalajoki, Suomi | 2 |
| Valkeakoski, Suomi | 2 |
| Sipoo, Suomi | 2 |
| Joutsa, Suomi | 2 |
| Kurikka, Suomi | 2 |
| Renko, Suomi | 2 |
| Kerava, Suomi | 2 |
| Kouvola, Suomi | 2 |
| Etätyö - Suomi | 2 |
| Haapavesi, Suomi | 2 |
| Karkkila, Suomi | 2 |
| Pieksämäki, Suomi | 1 |
| Rovaniemi, Finland | 1 |
| Kestilä, Suomi | 1 |
| Kempele, Suomi | 1 |
| Nummela, Suomi | 1 |
| Malax, Suomi | 1 |
| Askola, Suomi | 1 |
| Jyväskylä, Suomi | 1 |
| Ylitornio, Finland | 1 |
| Lapua, Finland | 1 |
| Kaarina, Finland | 1 |
| Iih, Suomi | 1 |
| Viitasaari, Suomi | 1 |
| Myrskylä, Suomi | 1 |
| Pirkanmaa, Suomi | 1 |
| Lapinjärvi, Suomi | 1 |
| Multia, Suomi | 1 |
| Luhanka, Suomi | 1 |
| Lappeenranta, Suomi | 1 |
| Pirkkala, Suomi | 1 |
| Suomussalmi, Suomi | 1 |
| Ii, Suomi | 1 |
| Äänekoski, Suomi | 1 |
| Lapua, Suomi | 1 |
| Liminka, Suomi | 1 |
| Lohja, Suomi | 1 |
| Pohjanmaa, Suomi | 1 |
| Akaa, Suomi | 1 |
| Pyhäntä, Suomi | 1 |
| Naantali, Suomi | 1 |
| Forssa, Suomi | 1 |
| Lappeenranta, Finland | 1 |
| Mäntsälä, Suomi | 1 |
| Salo, Suomi | 1 |
| Kuhmo, Suomi | 1 |
| Keitele, Suomi | 1 |
| Vaasaa, Suomi | 1 |
| Kristiinankaupunki, Suomi | 1 |
| Vihti, Suomi | 1 |
| Tuusula, Suomi | 1 |
| Luhanga, Suomi | 1 |
| Järvenpää, Suomi | 1 |
| Klaukkala, Suomi | 1 |
| Oulainen, Suomi | 1 |
| Keuruu, Suomi | 1 |
| Närpiö, Suomi | 1 |
| Loviisa, Suomi | 1 |
| Laukaa, Finland | 1 |
| Sotkamo, Suomi | 1 |
| Jakobstad, Suomi | 1 |
| Nivala, Suomi | 1 |
| Urjala, Suomi | 1 |
| Tehtävätyyppi | Aktiiviset ilmoitukset |
|---|---|
| Terveydenhuollon ammattilainen | 112 |
| Henkilökohtainen avustaja | 47 |
| Sairaanhoitaja | 26 |
| Terveys- ja sairaanhoitaja | 20 |
| Puheterapeutti | 19 |
| Henkilöstöasiantuntija | 16 |
| Hammashoitaja | 10 |
| Kotihoitaja | 9 |
| Lähihoitaja | 8 |
| Työterveyshoitaja | 7 |
| Kotihoidon lähihoitaja | 5 |
| Työterveyspsykologi | 4 |
| Kotihoidon avustaja | 3 |
| Sairaanhoitaja / Terveydenhoitaja | 3 |
| Asiakaspalvelija | 3 |
| Sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja | 3 |
| Kuljettaja | 2 |
| Fysioterapeutti | 2 |
| Hammaslääkäri | 2 |
| Henkilöstöhoitaja | 2 |
| Hoitaja | 2 |
| Sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja rokotustyöhön | 2 |
| Henkilöstöammattilainen | 2 |
| Välinehuoltaja | 2 |
| Asiakaspalvelukoordinaattori | 2 |
| Fysioterapeut | 2 |
| Sosionomi | 2 |
| Optikko tai silmätauteihin perehtynyt sairaanhoitaja | 1 |
| Siivooja | 1 |
| Sairaanhoitaja terveyskeskuksen hoidon tarpeen arvioinnin työhön | 1 |
| Lähihoitaja/Sairaanhoitaja hoitoringeihin Ouluun | 1 |
| Sairaanhoitaja / terveydenhoitaja | 1 |
| Toimintaterapeuti | 1 |
| Psykiatrinen sairaanhoitaja | 1 |
| Järjestelmäasiantuntija | 1 |
| Projektipäällikkö | 1 |
| Harjoittelija | 1 |
| Head of Procurement Excellence | 1 |
| Sairaanhoitaja määräaikaiseen työsuhteeseen kotihoitoon | 1 |
| Ikkunanpesijä | 1 |
| AI-insinööri / AI-tutkija | 1 |
| Asiakkuuskoordinaattori | 1 |
| IVF-biologi | 1 |
| Terveydenhuollon johtaja | 1 |
| Terveydenhuollon myynnin ja kehityksen johtaja | 1 |
| Markkinoinnin harjoittelija | 1 |
| Kokki | 1 |
| Ravitsemusterapeutti | 1 |
| Laboratoriohoitaja / Bioanalyytikko | 1 |
| Keittiötyöntekijä | 1 |
| Lapsen hoitorinki Hoitaja | 1 |
| Koordinaattori | 1 |
| Työfysioterapeut | 1 |
| Tiimiesihenkilö | 1 |
| Tarjouspäällikkö | 1 |
| Sairaanhoitaja / terveydenhoitaja / kätilö | 1 |
| Lead Developer | 1 |
| Ravitsemusterapeut | 1 |
| Tiimiesihenkilö (sairaanhoitaja) kotiin tuotettaviin vammaispalveluihin | 1 |
| Perhepalvelujen hoitaja | 1 |
| Terveydenhoitaja | 1 |
| Avustaja | 1 |
| Työfysioterapeutti | 1 |
| HR-asiantuntija | 1 |
| Röntgenhoitaja | 1 |
| Laboratoriohoitaja | 1 |
| Asiakkuuspäällikkö | 1 |
| Seniori-sovelluskehittäjä | 1 |
| Terveys- ja hoivatyöntekijä | 1 |
| Tutkimushoitaja | 1 |
| Näytteenottotaitoinen hoitaja | 1 |
| Osastonsihteeri | 1 |
| Terveys- ja hyvinvointialan ammattilainen | 1 |
| IT-palvelunhallinnan johtaja | 1 |
| Hoitajamaisia tai loppuvaiheen opiskelijoita hoitorinkiin Myrskylään, Mehiläinen kotihoidon vammaispalvelut | 1 |
| Toimintaterapeutti | 1 |
| Kehityspäällikkö | 1 |
| Vastuullinen sairaanhoitaja | 1 |
| Head of IT Procurement | 1 |
| Aluepäällikkö Mehiläinen Psykoterapiapalvelut | 1 |
| Hälsovårdspersonal | 1 |
| Myyntipäällikkö | 1 |
| Data Warehouse Architect | 1 |
| Markkinointiassistentti | 1 |
| Lähihoitaja erityisnuorten iltapäivätoimintaan | 1 |
| Asiakaspalvelu | 1 |
| Tiimivastaava sairaanhoitaja | 1 |
| Psykoterapeutti | 1 |
| Data Scientist | 1 |
| Hammashoitaja tai suuhygienisti | 1 |
| Hankinta-analyytikko | 1 |
| Bioanalyytikko | 1 |
| Harjoittelu opiskelijoille | 1 |
| Lasten ja nuorten hoitajat kesälomahoitoon Vantaalla ja Keravalla, Mehiläinen | 1 |
| Neuropsykologi | 1 |
| Koti- ja yhteisöhoitaja | 1 |
| Työfysioterapeutti ammatinharjoittajaksi | 1 |
| Terveydenhuollon tukihenkilö | 1 |
| Palveluneuvojia | 1 |
| Suuhygienisti | 1 |
| Tehtävätaso | Aktiiviset ilmoitukset |
|---|---|
| Keskitaso | 261 |
| Ei henkilöstöjohtamista | 34 |
| Johtaja | 4 |
| Harjoittelija | 3 |
| Junior ja entry-taso | 2 |
| Senior | 2 |
| Manageri | 2 |
| Senior-taso | 1 |
| Junior | 1 |
Mehiläinen Oy 444 indeksoitua työpaikkailmoitusta JobCrawlsin Suomen aineistossa ajankohdasta syyskuu 2023 lähtien. Historiallisessa indeksissä vahvimmat sijaintisignaalit tälle työnantajalle ovat Etätyö - Globaali, Helsinki, Suomi, ja Turku, Suomi.
Tietoa yrityksestä
Mehiläinen Oy on osakeyhtiö, jonka toimiala on lääkäriasemat, yksityislääkärit ja vastaavat erikoislääkäripalvelut ja kotipaikka Helsinki. Vuonna 2024 Mehiläinen Oy työllisti 3581 henkilöä ja sen liikevaihto oli 939,7 milj. euroa, kasvaen 11% vuoteen 2023 verrattuna. Työnantajalla on tällä hetkellä 223 avointa työpaikkaa Duunitorilla, katso kaikki avoimet työpaikat täältä.
Taloudellinen yleiskatsaus (2024)
Mehiläinen Oy teki voittoa vuonna 2024 liikevaihdolla €939.7M ja voittomarginaali on 0.1%.
Näytetyt tiedot perustuvat tietokantamme aiempiin työpaikkailmoituksiin.
Työn tiedot
Vastuut
- Asiakkaan avustaminen arjen askareissa
- Kodinhoito
- Kaupassa käyminen asiakkaan kanssa
- Avustaminen harrastuksissa kodin ulkopuolella
Vaatimukset
- Luotettavuus
- Mahdollisuus sitoutua avustustyöhön pidempiaikaisesti
- Rikosrekisteriote ikääntyneiden ja vammaisten kanssa työskentelyä varten
- Tuberkuloosiselvitys (THL:n riskikriteerit täyttäville)
Edut ja lisäedut
Rekrytointiprosessi
- 1Hakemuksen jättäminen
- 2Haastattelut (aloitetaan yleensä jo hakuaikana)
- 3Lopulliset päätökset noin kahden viikon kuluessa haun päättymisestä
