Taloushallinnon assistentti
Haemme joukkoomme taloushallinnon assistenttia Savukosken kuntaan. Toimi on toistaiseksi voimassa oleva taloushallinnon assistentin toimen (0,5). Haemme taloushallinnon assistenttia osaksi kunnan hallinto- ja talouspalveluita. Tehtävässä toimit yhteistyössä kunnan oman henkilöstön ja ulkoistetun taloushallintopalvelun kanssa. Tehtäviin kuuluu muun muassa osto- ja myyntilaskujen käsittelyä, maksuliikenteen hoitaminen, kirjanpidon, talousarvion ja tilinpäätöksen valmistelua, käyttöomaisuuskirjanpidon ylläpitoa, taloushallinnon asiakirjojen käsittelyä sekä muita päivittäisiä taloushallinnon tehtäviä kunnan ja palveluntuottajan välisen vastuunjaon mukaisesti. Lisäksi tehtävään kuuluu taloushallinnon asiakaspalvelua ja muuta taloushallinnon tukea kunnan toimialoille. Toimen kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammattitutkinto. Eduksi katsomme kokemuksen kunta-alan taloushallinnon tehtävistä. Arvostamme huolellista ja oma-aloitteista työotetta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä taloushallinnon tietojärjestelmien tuntemusta. Tehtäväkohtainen palkka määräytyy KVTES mukaisesti. Toimen täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Toimeen valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Toimi täytetään 1.11.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Kunnassa on liukuva työaika ja mahdollisuus tehdä etätyötä kunnan etätyöohjeen mukaisesti. Olemme savuton työnantaja. Olemme Savukosken kunnan virka... Hakemus ja ansioluettelo tulee jättää Kuntarekry -palvelun kautta. Hakuaika päättyy 30.08.2026 klo 23.59. Haastattelut järjestetään 1.9.2026 Savukosken kunnanvirastolla tai Teamsilla.
Työn tiedot
Vastuualueet
- Harkitse ostolaskuja ja myyntilaskuja
- Hallitse maksuvaihtelua
- Kirjanpito
- Valmistele budjetti ja tilinpäätös
- Käyttöomaisuuskirjanpito
- Käsittele talousasiakirjoja
- Tarjoa taloushallinnon asiakaspalvelua ja tukea kunnan toimialoille
Taidot ja teknologiat
Koulutustaso
Oppisopimuskoulutus
Aiheeseen liittyvät mahdollisuudet
Löydä lisää kiinnostuksen kohteisiisi ja taitoihisi sopivia mahdollisuuksia