Elämäsi Adato Oy-logo

Henkilökohtainen avustaja Kolari - Elämäsi Adato Oy - Kolari, Suomi

Henkilökohtainen avustaja

Julkaistu: 23. heinäkuuta 2026
Julkaistu 1 päivä sitten
Viimeksi nähty crawlissa: 23. heinäkuuta 2026 (tänään)
Hakuaika päättyy: 29. syyskuuta 2026
Työskentelytapa
Rooli ja johtaminen
Roolitaso:Keskitaso
Esihenkilötaso:Ei henkilöstöjohtamista
Työsuhteen tyyppi
Vaaditut kielet

Tehtävänkuvaus

Etsitkö sinä ihmisläheistä työtä, jossa pääset tärkeäksi osaksi toisen ihmisen arkea? Henkilökohtaisena avustajana pääset tukemaan asiakasta niissä tilanteissa, joissa hän tarvitsee toisen ihmisen apua esimerkiksi liikkumisessa, kodin askareissa tai vapaa-ajan toiminnassa. Henkilökohtaisen avustajan tarkoitus on tukea asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja mahdollisuutta elää omannäköistä elämää. Henkilökohtaisen avustajan työ on maanläheistä ja tilanteisiin mukautuvaa. Päivät voivat vaihdella paljon, ja tehtävät suunnitellaan aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Aiempaa kokemusta tehtävästä ei tarvita, sillä perehdytämme sinut työhön. Olemme työnantajana aina helposti tavoitettavissa ja tukenasi, jotta työ sujuu turvallisesti ja luontevasti. Meille on tärkeää, että työ sopii yhtä hyvin avustajalle kuin avustaja asiakkaalle. Työvuorot suunnitellaan yhteisymmärryksessä, jotta arki pysyy kaikille toimivana ja selkeänä. Etsimme nyt osa-aikaista henkilökohtaista avustajaa asiakkaallemme Kolariin. Asiakas on mies, joka tarvitsee apua vapaa-ajan vietossa. Avustajan on oltava vastuuntuntoinen ja luotettava. Työtunteja on 30 tuntia/kuukausi. Asiakas ja avustaja sopivat työvuoroista keskenään. Työhön valitulta henkilöltä vaaditaan rikostaustaselvitys vammaisten henkilöiden kanssa työskentelyä varten (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta). Toivomme, että olet: - Oma-aloitteinen - Luotettava - Empaattinen Työ alkaa mahdollisimman pian tai sopimuksen mukaan. Aloitamme haastattelut ennen hakuajan päättymistä ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Elämäsi Adato – Sinun elämäsi, sinä päätät Elämäsi Adato Oy on suomalainen perheyritys, joka on täysin erikoistunut henkilökohtaisen avun järjestämiseen jo yli 15 vuoden ajan. Tavoitteenamme on auttaa jokaista asiakasta toimimaan arjen tilanteissa turvallisesti ja omien toiveidensa mukaisesti, niin että itsemääräämisoikeus säilyy kaikissa päivän kulkuun liittyvissä asioissa. Haluamme olla asiakkaillemme luotettava kumppani heidän jokapäiväisessä elämässään ja työntekijöillemme välittävä ja joustava työnantaja. Meillä työskentely on konkreettista, ihmisläheistä ja merkityksellistä. Työllistämme yli 300 henkilökohtaista avustajaa eri puolilla Suomea. Kasvamme vastuullisesti, ihmisten tarpeita kuunnellen.

Yrityksen tiedot

Elämäsi Adato Oy-logo
Kotipalvelut ikääntyneille ja vammaisille
Ilmoitus: Terveydenhuolto
Laivanvarustajankatu 3, 00140 Helsingfors
Y-tunnus: 2463975-7
Henkilöstömäärä: 95
Yrityksen Elämäsi Adato Oy avoimet tehtävät JobCrawls-palvelussa
SijaintiAktiiviset ilmoitukset
Helsinki, Suomi50
Etätyö - Globaali16
Raasepori, Suomi13
Turku, Suomi8
Espoo, Suomi7
Hanko, Suomi5
Oulu, Suomi3
Paimio, Suomi3
Vantaa, Suomi3
Iisalmi, Suomi3
Vaasa, Suomi3
Vasa, Suomi3
Muonio, Finland3
Oulu, Finland3
Hämeenlinna, Suomi2
Kirkkonummi, Suomi2
Tampere, Suomi2
Kemi, Suomi2
Turku, Finland2
Loviisa, Suomi2
Kannus, Finland2
Pori, Suomi2
Kuopio, Suomi2
Rovaniemi, Suomi2
Punkalaidun, Suomi1
Hattula, Suomi1
Tuusula, Suomi1
Kannus, Suomi1
Kuhmo, Finland1
Anttola, Finland1
Kuopio, Finland1
Ii, Suomi1
Rajamäki, Suomi1
Vihti, Suomi1
Ekenäs, Finland1
Vöyri, Suomi1
Nykarleby, Suomi1
Karstula, Suomi1
Helsinki, Finland1
Kemi, Finland1
Kotka, Finland1
Kokkola, Suomi1
Kajaani, Suomi1
Hollola, Suomi1
Riihimäki, Finland1
Jepua, Suomi1
Yrityksen Elämäsi Adato Oy tehtäväjakauma JobCrawls-palvelussa
TehtävätyyppiAktiiviset ilmoitukset
Henkilökohtainen avustaja109
Henkilöstöasiantuntija19
Terveydenhuollon ammattilainen17
Terveys ja hyvinvointi7
Palvelukoordinaattori2
Terveys- ja hyvinvointialan ammattilainen1
Yrityksen Elämäsi Adato Oy tehtävätasojen jakauma JobCrawls-palvelussa
TehtävätasoAktiiviset ilmoitukset
Keskitaso31
Ei henkilöstöjohtamista16
Ei vaadita1

Elämäsi Adato Oy 165 indeksoitua työpaikkailmoitusta JobCrawlsin Suomen aineistossa ajankohdasta lokakuu 2023 lähtien. Historiallisessa indeksissä vahvimmat sijaintisignaalit tälle työnantajalle ovat Helsinki, Suomi, Etätyö - Globaali, ja Raasepori, Suomi.

Tietoa yrityksestä

Sisältää tietoja Suomen kaupparekisteristä.

Osakeyhtiö

Kotipalvelut ikääntyneille ja vammaisille

Taloudellinen yleiskatsaus (2024)

Elämäsi Adato Oy teki voittoa vuonna 2024 liikevaihdolla €3.3M ja voittomarginaali on 0.0%.

€3.3MLiikevaihto€75.0KVoitto0.0%Voittomarginaali

Näytetyt tiedot perustuvat tietokantamme aiempiin työpaikkailmoituksiin.

Työn tiedot

Vastuut

  • Tukea asiakasta liikkumisessa
  • Auttaa kodin askareissa
  • Tukea asiakasta vapaa-ajan toiminnassa
  • Tukea asiakkaan itsemääräämisoikeutta

Vaatimukset

  • Vastuuntuntoinen
  • Luotettava
  • Oma-aloitteinen
  • Empaattinen
  • Rikostaustaselvitys vammaisten henkilöiden kanssa työskentelyä varten

Rekrytointiprosessi

  1. 1
    Haastattelut aloitetaan ennen hakuajan päättymistä
  2. 2
    Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä
19 tuntia sittenContent Complete

Help us improve JobCrawls — sign in to sync saved jobs across devices, or send feedback anytime.