Valvoja (Lagmansgårdenin koulukoti)
Meidän erityisessä työssämme ketään ei jätetä yksin. Lähtökohtana on, että lapsi perheineen on vahvasti ja tasavertaisesti mukana oman elämänsä suunnittelussa. Vakavasti oireilevien lasten käytöksen taustalla on syitä, jotka otetaan huomioon lapsen hoidossa ja opetuksessa. Teemme tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten ja eri toimijoiden kanssa sekä osallistumme yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Työ on vaativaa, mutta vaikeistakin tilanteista selvitään yhdessä. Panostamme lisäkouluttautumiseen, sillä haluamme antaa sinulle parhaat mahdolliset eväät tehdä tätä tärkeää työtä! Yövalvoja vastaa lasten ja yhteisön turvallisuudesta ilta- ja yöaikaan. Yövalvojan tehtävä on luoda vakauttavaa ilmapiiriä toimimalla sovittujen sääntöjen mukaisesti ennaltaehkäisten väkivalta-, kiusaamis- ja häirintätilanteiden syntymistä. Hän huolehtii tarvittaessa kriittisten tilanteiden hoitamisesta ja lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden tekemisestä. Työ sisältää kodinhoidollisia tehtäviä.
Työn tiedot

Aiheeseen liittyvät mahdollisuudet
Löydä lisää kiinnostuksen kohteisiisi ja taitoihisi sopivia mahdollisuuksia