
Perhepäivähoitaja
Haemme omassa kodissaan työskentelevää perhepäivähoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.9.2026 alkaen. Perhepäivähoitajan työtehtäviin kuuluu hoitajan kotona toteutettava varhaiskasvatus. Tärkeässä roolissa on kodinomaisuus, jossa hoito, kasvatus ja oppiminen tapahtuvat pienessä ryhmässä. Hoitajalla voi olla yhtä aikaa hoidossa yhteensä neljä lasta. Lisäksi ryhmään voidaan sijoittaa iltapäiväksi esiopetusikäinen tai koululainen. Arvostamme kiinnostustasi ja kokemustasi varhaiskasvatuksesta ja halua työskennellä osana perhepäivähoidon tiimiä. Odotamme sinulta kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä yhteistyötaitoja, sensitiivisyyttä sekä kehittävää työotetta. Kelpoisuusvaatimuksena perhepäivähoitajan tehtävään on tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai muu alalle sopiva koulutus(Varhaiskasvatuslaki 540/2018). Tehtävässä sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Valitun on tarvittaessa toimitettava lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä tuberkuloosiselvitys. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 2127,52 euroa kuukaudessa. Lisäksi voidaan maksaa työkokemuslisää aiemman työkokemuksen perusteella. KVTES:n mukainen työkokemuslisä on 3 % tai 8 % tehtäväkohtaisesta palkasta, olennaisesta kokemuksesta riippuen.
Työn tiedot
Vastuualueet
- Varhaiskasvatuksen toteuttaminen hoitajan kotona
- Pienen ryhmän hoitaminen (enintään neljä lasta)
- Esiopetusikäisten tai koululaisten sijoittaminen ryhmään iltapäiväksi
Vaatimukset
- Tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai muu alalle sopiva koulutus (Varhaiskasvatuslaki 540/2018)
- Kyky itsenäiseen työskentelyyn
- Hyvät yhteistyötaidot
- Sensitiivisyys
- Kehittävä ja lapsikeskeinen työote
Koulutustaso
Toisen asteen koulutus
Aiheeseen liittyvät mahdollisuudet
Löydä lisää kiinnostuksen kohteisiisi ja taitoihisi sopivia mahdollisuuksia