
S2-opettaja
Hei S2 -opettaja! Tule mukavaan työyhteisöömme Martinlaakson kouluun. Meillä on vahvat ja innostuneet luokkataso- ja aineryhmät sekä toimintatiimit, joissa jaetaan osaamista ja kehitetään toimintaa yhdessä. Martinlaakson koulu on vuosiluokkien 1–9 yhtenäiskoulu, jossa opiskelee noin 1000 oppilasta. Aikuisia kouluyhteisössämme työskentelee noin 130. Koulumme sijaitsee Martinlaaksossa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Toimimme nykyaikaisessa koulurakennuksessa, jossa on ajanmukaiset opetusvälineet. Monipuolinen lähiympäristö, ja kuvataiteen tilat sekä yhteisölliset oppimisympäristöt tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet kuvataiteen opetukselle ja luovalle työskentelylle. Tavoitteemme on olla pedagogisesti yhtenäinen peruskoulu, jossa eri-ikäiset oppijat kohtaavat luontevasti. Luokanopetus ja aineenopetus sijaitsevat lähellä toisiaan, ja koulun aikuiset tekevät yhteistyötä, mikä tukee eheän koulupolun rakentumista ensimmäiseltä luokalta perusopetuksen loppuun. Alaluokkien S2-opetuksesta vastaa kahden opettajan tiimi, joista toinen on nyt haettavana oleva virka. Työssä pääset tekemään yhteistyötä kokeneen kollegan kanssa. Kehitämme toimintakulttuuriamme ProKoulu-mallin mukaisesti. Se tarkoittaa yhteisiä tavoitteita ja johdonmukaisia toimintatapoja oppilaiden käyttäytymisen ohjaamisessa positiivisen palautteen kautta. Edellytämme hakijalta sitoutumista mallin mukaiseen kasvatustyöhön. Toivomme sinulta osaamista seuraavissa: - Eriyttäminen ja S2‑pedagogiikka: toiminnallinen kielenoppiminen, alkuvaiheen lukutaito ja yksilöllinen tuki. - S2‑oppimispolkujen ja arvioinnin hallinta: tavoitteet, seuranta ja edistymisen dokumentointi. - Kielitietoiset menetelmät eri oppiaineissa ja yhteistyö luokanopettajien sekä valmistavan opetuksen kanssa. - Turvallinen ja selkeä ryhmänhallinta: oppilaslähtöinen, jämäkkä ja rauhallinen työote sekä tunne‑ ja vuorovaikutustaitojen tuki. - Valmius joustavaan opetuksen järjestämiseen: samanaikaisopetus, pienryhmät, yksilölliset tavoitteet ja tuen prosessien tuntemus. Opetus tapahtuu alustavasti pääosin alaluokkien ryhmissä. Lisätietoja ja rekrytoinnin eteneminen Koulussamme muuta kuin suomen kieltä äidinkielenään puhuvien oppilaiden (S2) määrän perusteella viran hoitamisen edellytykset täyttävälle opetushenkilöstölle voidaan maksaa n.250e/kk palkanlisää. Haastattelut aloitetaan mahdollisesti jo hakuaikana. Työsuhteen tietoja Kelpoisuusvaatimus: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti. Palkkaus: OVTES Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote Työpaikkojen lukumäärä: 1 Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 5 kuukauden koeaikaa Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen Palvelussuhteen muoto: Virkasuhde Työaika: Sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen mukaan
Työn tiedot
Vastuualueet
- S2-opetus alaluokkien oppilaille
- S2-oppimispolkujen ja arvioinnin kehittäminen ja hallinta
- Oppilaiden edistymisen dokumentointi ja tavoitteiden seuranta
- Yhteistyö luokanopettajien ja valmistavan opetuksen kanssa
- Oppilasryhmien turvallinen ja selkeä hallinta
- ProKoulu-mallin mukainen käyttäytymisen ohjaus
Vaatimukset
- Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus
- Osaaminen eriyttämisessä ja S2-pedagogiikassa (toiminnallinen kielenoppiminen, alkuvaiheen lukutaito, yksilöllinen tuki)
- S2-oppimispolkujen ja arvioinnin hallinta
- Kielitietoiset menetelmät eri oppiaineissa
- Turvallinen ja selkeä ryhmänhallinta (oppilaslähtöinen, jämäkkä ja rauhallinen työote)
- Valmius joustavaan opetuksen järjestämiseen (samanaikaisopetus, pienryhmät)
- Sitoutuminen ProKoulu-mallin mukaiseen kasvatustyöhön
- Voimassa oleva rikostaustaote
Taidot ja teknologiat
Rekrytointiprosessi
- 1Haastattelut aloitetaan mahdollisesti jo hakuaikana
- 2Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua

Aiheeseen liittyvät mahdollisuudet
Löydä lisää kiinnostuksen kohteisiisi ja taitoihisi sopivia mahdollisuuksia