
Kasvatusohjaaja
Kasvatusohjaajana olet koulupäivän ajan oppilaiden tavoitettavissa ja toimit osana koulun yhteisöllisen opiskeluhuollon tiimiä. Oppilaiden kouluhyvinvointia rakentava työsi painottuu vuosiluokille 1–6. Tehtäväsi on edistää ja tukea oppilaiden minäkäsityksen, koulumotivaation, liikunnallisen elämäntavan sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Teet monipuolista yhteistyötä koulun opetus- ja oppilashuoltohenkilöstön, kotien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Kasvatusohjaajan tehtävään valittavalta edellytetään tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, alempaa opistoasteen tutkintoa tai muuta alalle soveltuvaa koulutusta ja työkokemusta. Työ edellyttää oma-aloitteisuutta, ongelmanratkaisu- ja paineensietokykyä, hyviä kohtaamisen taitoja sekä valmiutta yksilö- ja ryhmäohjaukseen. Pieni osa työajasta on iltatyötä perheissä ja tällöin voi olla tarvetta omalle autolle. Arvostamme alan täydennyskoulutusta ja kiinnostusta oppilaita osallistavan toimintakulttuurin kehittämiseen. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti, peruspalkka 2.653,06 e/kk ja työaika 38,25 h/vko. Työ keskeytyy koulun loma-aikoina siltä osin kuin kertyneet omat lomapäivät eivät kata niitä. Tehtävä on haettavissa sähköisesti 24.8.2026 klo 15.00 asti. Haastatteluun kutsumme erikseen. Jätä sähköinen hakemuksesi määräaikaan 24.8.2026 klo 15:00 mennessä kotisivuillamme Avoimet työpaikat - kontiolahti.fi. Haastatteluihin kutsutaan erikseen. Opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Lisätiedot virka-aikana apulaisrehtori Sonja Hurskainen, 050 428 5091 tai sonja.hurskainen@edu.kontiolahti.fi. Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote 30 vuorokauden kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saatuaan.
Aiheeseen liittyvät mahdollisuudet
Löydä lisää kiinnostuksen kohteisiisi ja taitoihisi sopivia mahdollisuuksia
