
Haemme Koskiselle konsernin Työturvallisuus- ja työkykypäällikköä vahvistamaan työturvallisuuden, työterveyden ja työhyvinvoinnin kehittämistä kohti nolla -tapaturmaa visiotamme. Tehtävässä rakennetaan yhtenäistä kulttuuria ja vaikuttavia toimintamalleja, joilla työturvallisuus ja työkykyjohtaminen näkyy ja tuntuu arjen tekemisessä. Tässä roolissa toimit johdon sekä esihenkilöiden sparraajana ja raportoit HR-johtajalle. Etsimme henkilöä, jolla on vahvaa käytännön kokemusta työturvallisuuden johtamisesta valmistavassa teollisuudessa sekä kyky kyseenalaistaa vakiintuneita toimintamalleja, johtaa kehittämistä tavoitteellisesti, systemaattisesti ja yhteistyössä koko organisaation kanssa. Keskeisiin tehtäviisi kuuluu turvallisuus- ja työkyvyn toimintamallien ylläpito ja kehittäminen yhteistyössä ulkoisten ja sisäisten sidosryhmien kanssa turvallisuus- ja työkykyraportoinnin ylläpito, kehittäminen ja viestinnän varmistaminen johdon, esihenkilöiden ja operatiivisen toiminnan kouluttaminen ja tukeminen turvallisuus- ja työkykyasioissa aktiivinen yhteistyö tehtävään liittyvien viranomaisten ja keskeisten sidosryhmien kanssa, kuten työsuojelu- ja pelastusviranomaiset, työterveyslaitos, työterveyshuolto, työeläkeyhtiö ja Koskisen työsuojeluorganisaatio työturvallisuutta koskevan lainsäädännön, määräysten ja viranomaisvaatimusten seuranta ja viestintä vastuuhenkilöille lakisääteinen työsuojelupäällikön rooli, huolehtien työsuojelun yhteistoiminnan toimivasta organisoinnista, ylläpidosta ja kehittämisestä kumppanilta ostetun työterveyshuollon ohjaus ja koordinointi toimia työsuojeluvaltuutetun esihenkilönä Tehtävän alkuvaiheessa painopisteenä on nykytilan kartoitus ja sen pohjalta laadittava kehityssuunnitelma, jonka avulla rakennetaan tavoitteellinen eteneminen tuleville vuosille. Odotamme sinulta vähintään 5 vuoden kokemusta työturvallisuuteen, työsuojeluun tai turvallisuusjohtamiseen liittyvistä tehtävistä teollisessa toimintaympäristössä valmentavaa ja käytännönläheistä työotetta, kykyä rakentaa luottamusta niin johdon, esihenkilöiden kuin henkilöstönkin kanssa työturvallisuuslainsäädännön ja viranomaisvaatimusten tuntemusta kykyä johtaa laajoja kokonaisuuksia ja viedä kehitystoimenpiteitä käytäntöön hyviä vuorovaikutus-, esiintymis- ja raportointitaitoja kykyä viestiä selkeästi myös monimutkaisista asioista hyvää suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa analyyttista, järjestelmällistä ja oma-aloitteista työskentelytapaa valmiutta hyödyntää AI työkaluja työssäsi Eduksi katsomme aiemman kokemuksen työkykyjohtamisesta, yhteistyön työterveyshuollon kanssa, valmennus- tai työnohjaajakoulutuksen. Miksi Koskiselle? Tarjoamme sinulle vaikuttavan konsernitason roolin, jossa pääset kehittämään työturvallisuutta, työkykyjohtamista ja yhteisiä toimintamalleja pitkäjänteisesti. Työkulttuurimme on reilu, avoin ja yhteistyöhön perustuva. Koskisella turvallisuutta kehitetään tiiviissä vuorovaikutuksessa henkilöstön kanssa, ja tässä tehtävässä sinulla on mahdollisuus olla aidosti mukana rakentamassa seuraavaa kehitysvaihetta Koskisen turvallisuuskulttuurissa. Hyvän työarjen tukenasi ovat kattava työterveyshuolto, liikunta- ja hyvinvointiedut, henkilöstörahasto sekä monipuoliset mahdollisuudet kouluttautua ja kehittää omaa osaamistasi. Pääasiallinen työskentelypaikka on Järvelässä. Tehtävä sisältää lisäksi jonkin verran matkustamista Koskisen toimipaikkojen välillä Suomessa. Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen. Huomioithan lisäksi, että kaikki työpaikkamme ovat savuttomia. Lähetä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 30.8.2026. Lisätietoja tehtävästä antaa HR-johtaja Minna Luomalahti, sähköpostilla minna.luomalahti@koskisen.com tai puhelimitse 040 553 4332 14.8. klo 8-9 ja 21.8. klo 8-9.
Työn tiedot
Vastuualueet
- Turvallisuus- ja työkyvyn toimintamallien ylläpito ja kehittäminen yhteistyössä sidosryhmien kanssa
- Turvallisuus- ja työkykyraportoinnin ylläpito, kehittäminen ja viestinnän varmistaminen
- Johdon, esihenkilöiden ja operatiivisen toiminnan kouluttaminen ja tukeminen turvallisuus- ja työkykyasioissa
- Aktiivinen yhteistyö viranomaisten, kuten työsuojelu- ja pelastusviranomaisten, työterveyslaitoksen ja työeläkeyhtiöiden kanssa
- Työturvallisuuslainsäädännön, määräysten ja viranomaisvaatimusten seuranta ja viestintä vastuuhenkilöille
- Lakisääteinen työsuojelupäällikön rooli ja työsuojelun yhteistoiminnan organisointi ja kehittäminen
- Kumppanilta ostetun työterveyshuollon ohjaus ja koordinointi
- Toimiminen työsuojeluvaltuutetun esihenkilönä
Vaatimukset
- Vähintään 5 vuoden kokemus työturvallisuuteen, työsuojeluun tai turvallisuusjohtamiseen liittyvistä tehtävistä teollisessa toimintaympäristössä
- Valmentava ja käytännönläheinen työote
- Kyky rakentaa luottamusta johdon, esihenkilöiden ja henkilöstön kanssa
- Työturvallisuuslainsäädännön ja viranomaisvaatimusten tuntemus
- Kyky johtaa laajoja kokonaisuuksia ja viedä kehitystoimenpiteitä käytäntöön
- Hyvät vuorovaikutus-, esiintymis- ja raportointitaidot
- Kyky viestiä selkeästi myös monimutkaisista asioista
- Hyvä suullinen ja kirjallinen englannin kielen taito
- Analyyttinen, järjestelmällinen ja oma-aloitteinen työskentelytapa
- Valmius hyödyntää AI-työkaluja työssä
Taidot ja teknologiat

Aiheeseen liittyvät mahdollisuudet
Löydä lisää kiinnostuksen kohteisiisi ja taitoihisi sopivia mahdollisuuksia