Varhaiskasvatuksen opettaja, Kelokuusen päiväkoti
Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus Kelokuusen päiväkoti Kelokuusenkuja 1, 01600 Vantaa Työsuhteen kesto: Vakituinen 01.10.2026 tai sopimuksen mukaan - Hei sinä innostunut varhaiskasvatuksen opettaja! Etsimme varhaiskasvatuksen opettajaa Kelokuusen päiväkotiin vakituiseen työsuhteeseen. Kuluvana toimintacautena työsi sijoittuu alle kolmevuotiaiden ryhmään. Kelokuusen toimintayksikkö on uusi toimintayksikkö, johon kuuluvat tammikuussa 2024 avattu Kelokuusen päiväkoti sekä Varistonniityn päiväkoti. Yksikköä johtaa kaksi päiväkodin johtajaa, joista toinen vastaa pedagogiikasta ja asiakkuuksista ja toinen henkilöstöstä ja taloudesta. Kelokuusen päiväkoti sijaitsee Myyrmäessä hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Päiväkodin läheisyydessä on hyvät retkeilymahdollisuudet niin luontoon, kuin liikunta- ja kulttuurikohteisiinkin. Kelokuusen päiväkodissa työskennellään kotialueellaa kahden kasvattajan ryhmissä. Kotialueita päiväkodissa on kuusi ja yhdessä kotialueessa toimii kaksi lapsiryhmää omissa tiloissaan. Toimintamme perustuu työparimalliin, jossa jokaisen työparin tukena on toinen työpari. Yksikössämme painotamme positiivista pedagogiikkaa ja leikkiä. Leikki ja leikillisyys on meillä kehittämisen keskiössä ja mm. tarinallista leikkiä olemme toteuttaneet yksikössämme jo useamman vuoden ajan. Yhteisöllisyys lapsiryhmissä ja henkilöstön kesken on meille tärkeä arvo, jota vaalimme. Näemme lasten osallisuuden arvokkaana ja sen toteutumisen eteen teemme jatkuvasti kehittämistyötä. Meillä kasvattajat kunnioittavat lapsen, lapsen huoltajien sekä toistensa kokemuksia ja mielipiteitä. Meillä saa olla osallisena ja osallistua! Kiinnostuitko? Soita tai jätä hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteydessä! Aloitamme haastattelut jo hakuajan aikana ja valinta voidaan tehdä heti sopivan henkilön löytyttyä.
Työn tiedot
Vaatimukset
- Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus
Taidot ja teknologiat

Aiheeseen liittyvät mahdollisuudet
Löydä lisää kiinnostuksen kohteisiisi ja taitoihisi sopivia mahdollisuuksia