Varhaiskasvatuksen erityisopettaja tai opiskelija, jatkuva haku
Vie hiiri rivin päälle tai napauta riviä nähdäksesi täydelliset tilastot (EUR / kk tässä kaaviossa).
Meillä pääset osaksi rohkeasti uudistuvaa varhaiskasvatusta, jossa kokeileva työote, positiivinen pedagogiikka ja hyvät koulutusmahdollisuudet tekevät työstä merkityksellistä ja innostavaa. Haemme nyt varhaiskasvatuksen erityisopettajia sekä alan opiskelijoita erilaisiin sijaisuuksiin eri puolille Espoota. Työ voidaan räätälöidä juuri sinun tilanteeseesi sopivaksi - mahdollisuuksien mukaan jopa vakinaistaa opintojesi valmistumisaste huomioiden. Meillä saat työsi tueksi taitavan ja moniammatillisen tiimin, johon kuuluu mm. laaja-alaisia erityisopettajia, kieli- ja kulttuuriopettajia sekä varhaiserityiskasvatuksen koordinaattoreita. Varhaiserityiskasvatuksen koordinaattorit kehittävät ja koordinoivat yhdessä aluepäällikön kanssa kunkin palvelualueen tuen järjestämistä ja pitävät laaja-alaisille erityisopettajille säännöllisiä alueellisia tapaamisia. Työskentelyäsi tukevat myös kannustava ja ammattitaitoinen johtaminen, toimivat arjen rakenteet ja hyvä tiimihenki. Meillä on aidosti mietitty työn sujuvuutta ja panostettu johtamisen kehittämiseen - sillä meille on tärkeää, että jokainen työntekijä saa työhönsä riittävän tuen. Espoon varhaiskasvatuksessa tarjoamme sinulle myös mentorointiohjelmamme tuen, kun aloitat työskentelyn meillä. Mentorointiryhmän tuella espoolainen varhaiskasvatus tulee sinulle tutuksi ja opit tunnistamaan omat vahvuutesi ja osaamisesi. Samalla saat aineksia omaan ammatilliseen kasvuusi ja työhyvinvointiisi. Pääset keskustelemaan kokeneen mentorin kanssa uran alkuvaiheeseen liittyvistä iloista ja haasteista, ja tutustut myös muihin varhaiskasvatuksen erityisopettajina aloitteleviin kollegoihin. Toivomme sinulta mielellään loppuvaiheen alan opintoja sekä myönteistä asennetta, aktiivista työotetta, halua kehittää omaa työtäsi sekä motivaatiota uuden oppimiseen. Arvostamme sitoutumista varhaiskasvatuksen tasa-arvoiseen ja inklusiiviseen toimintakulttuuriin, jossa jokainen lapsi saa kasvaa omana itsenään. Meille on myös tärkeää, että kohtaat lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti. Arvostamme myös hyviä tiimityötaitoja, huumoria ja kekseliäisyyttä arjen vaihtuvissa tilanteissa. Monipuoliset henkilöstöetumme ovat käytettävissäsi riippuen työsuhteesi pituudesta: edistämme joukkoliikenteen käyttöä työsuhdematkalipuilla, tuemme liikunta- ja kulttuuriharrastuksiasi sekä mahdollistamme maksuttomat liikuntaryhmät ja uimahallikäynnit. Kiinnostuitko? Tule sinäkin tekemään töitä espoolaisten lasten parissa! Jätä hakemuksesi tämän haun kautta, niin olemme sinuun yhteydessä. Sovitaan yhdessä juuri Sinulle sopiva työkokonaisuus.
Työn tiedot

Aiheeseen liittyvät mahdollisuudet
Löydä lisää kiinnostuksen kohteisiisi ja taitoihisi sopivia mahdollisuuksia