Arvio vuoden 2026 nettopalkasta, kun tulovero, työeläkemaksu ja työttömyysvakuutusmaksu on vähennetty. Laskelmassa on koko maan keskimääräinen kunnallisvero (7.57 %), ei kirkollisveroa ja vain perusvähennykset. Oma nettopalkkasi riippuu kotikunnastasi, kirkon jäsenyydestä, iästäsi ja perhetilanteestasi.
Syötteen LumiAreenan varausten myynnin ja operoinnin siirtyessä kaupungin omaksi toiminnaksi haemme palvelusuunnittelijaa LumiAreenaan ja tilavuokrauspalveluihin määräaikaiseen 31.12.2027 saakka kestävään toimeen.
Pudasjärven kaupunki omistaa Syötteellä LumiAreena-tapahtuma- ja liikunta-areenan. Kohde on otettu käyttöön vuonna 2019. Nykyinen varaus- ja vuokraustoiminnan operointisopimus päättyy 31.12.2026, minkä jälkeen toiminta siirtyy kaupungin omaksi toiminnaksi. Käytännössä rekrytoitava palvelusuunnittelija hoitaa LumiAreenan varausten myynnin, hallinnoinnin ja toteuttamiseen liittyvät palvelut. Kiinteistöhuolto ja siivous on ulkoistettu. Kiinteistöhuolto huolehtii muun muassa areenan varausten edellyttämästä kalustamisesta.
Palvelusuunnittelijan tehtävänä varausten aikana on muun muassa pääsynhallinta, varaajien opastaminen, AV- ja PA-tuen antaminen sekä siivouksen, kiinteistöhuollon ja vartioinnin yhteensovittaminen suhteessa varauksiin.
Lisäksi palvelusuunnittelijan tavoitteena on kartoittaa ja valmistella pidemmän aikavälin yrittäjävetoisen ratkaisun löytämistä areenan operointiin. Paikallisia yhteistyötahoja ovat kaupungin viestinnän henkilöstö, Pudasjärven Kehitys Oy ja Syötteen matkailuyhdistys ry.
Palvelusuunnittelijan tehtäviin kuuluu LumiAreenaan liittyvien tehtävien lisäksi kaupungin tilavaraustoimintojen kehittäminen. Tärkeimpiä tehtäviä ovat sisällöntuotanto verkkokauppaan ja varauksiin liittyvien prosessien määrittely.
Tehtävä sijoittuu kaupungin organisaatiossa Hallinnon ja talouden palvelualueelle, Talous- ja hallintopalvelut -palveluyksikköön. Esihenkilönä toimii hallintojohtaja.
Tehtävä sijoittuu tämänhetkisen arvion mukaan KVTES-tasopalkkajärjestelmän tasolle 1ASI44B1, jonka tasopalkka on 3 080,07 euroa kuukaudessa. Tasopalkan lisäksi voidaan maksaa työkokemuslisää KVTESin mukaisesti. Koeaika on kuusi kuukautta, ja muut ehdot määräytyvät KVTESin mukaisesti.
Edellytämme soveltuvaa koulutusta tai työkokemuksen kautta hankittua osaamista sekä hyvää suomen kielen osaamista (kykyä tuottaa virheettömiä tekstisisältöjä). Nämä tulee kuvata hakemuksessa. Eduksi luetaan matkailu- ja/tai tapahtuma-alan myynnin osaaminen ja verkostot, AV- ja PA-tekniikan osaaminen sekä hyvä englannin kielen taito.
Tehtävässä tarvitaan riittäviä yhteistyö- ja sosiaalisia taitoja, joita arvioidaan haastattelussa. Valintaperusteena on kokonaisarvio koulutuksesta, työkokemuksesta, hakemuksessa annetuista muista tiedoista ja haastattelussa suoriutumisesta.
Työtä voi tehdä etä- ja läsnäolotyötä yhdistävänä hybridityönä kaupungin hybridityön ohjeistusta noudattaen. Työpiste sijaitsee Syötteellä. Läsnäoloa LumiAreenalla kaikkien varausten ajan edellytetään. Tehtävä sisältää ilta- ja viikonlopputyötä ja voi sisältää myös yötyötä.
Työsuhde alkaa 1.11.2026 tai sopimuksen mukaan.
Kaikki tiedot tulee täyttää hakulomakkeelle erillisten liitteiden toimittamisen sijaan. Hakemusten käsittelyn helpottamiseksi pyydetään, ettei hakemuksiin kirjoiteta salassa pidettäviä yksityiselämää koskevia tietoja. Näillä tarkoitetaan tietoja henkilön poliittisesta vakaumuksesta tai yksityiselämässä esitetyistä mielipiteistä taikka tietoja henkilön elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksista, perhe-elämästä tai muista niihin verrattavista henkilökohtaisista oloista.
Hakemukset otetaan vastaan ainoastaan Kuntarekryn kautta. Hakemuksen jättäessään hakija suostuu siihen, että rekrytoinnissa asiointi tapahtuu hakijan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen.
Tämä on työnantajan oma ilmoitus. Palkka, vaatimukset ja muut tämän sivun tiedot ovat meidän tulkintaamme ilmoituksesta, eivät työnantajan vahvistamia.
Tehtävästä lyhyesti
JobCrawlsin tiivistys yllä olevasta ilmoituksesta.
Vaatimukset
Soveltuva koulutus tai työkokemuksen kautta hankittu osaaminen
Hyvä suomen kielen taito ja kyky tuottaa virheettömiä tekstisisältöjä
Riittävät yhteistyö- ja sosiaaliset taidot
Tehtävät
Myydä ja hallinnoida areenan varauksia sekä hoitaa niihin liittyviä palveluja
Huolehtia pääsynhallinnasta, opastaa varaajia ja antaa AV-/PA-tukea varausten aikana
Yhteensovittaa siivous, kiinteistöhuolto ja vartiointi varausten kanssa
Lisää CV:si kerran, niin näet jokaisesta työpaikasta, mitkä vaaditut taidot sinulla on, mitkä puuttuvat ja riittääkö kielitaitosi. Ilmainen, eikä tiliä tarvita.
Pudasjärvi on aito luonnonläheinen kyliensä kaupunki ja Euroopan hirsipääkaupunki. Työnantajana kaupunki haluaa johtaa toimintaa ennakoivasti ja kustannustietoisesti, kehittää sähköisiä palveluja sekä panostaa henkilöstön hyvinvointiin ja osaamisen jatkuvaan kehittämiseen.
Arvot
Modernisti luonnonmukainenEnnakoiva ja kustannustietoinen toimintaSähköisten palvelujen kehittäminenHenkilöstön hyvinvointiOsaamisen jatkuva kehittäminen
Katso myös
Tämän ilmoituksen ammatti, kaupunki, työnantaja ja palkat omilla sivuillaan.
Auta meitä parantamaan JobCrawlsia: kirjaudu sisään synkronoidaksesi tallennetut työpaikat laitteiden välillä, tai lähetä palautetta milloin tahansa.
Evästeet ja tietosuoja
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta JobCrawls toimii. Luvallasi käytämme myös yksityisyyttä kunnioittavaa analytiikkaa: sen avulla huomaamme nopeammin tuloksettomat haut ja sivut, joille käyttäjät jäävät jumiin, ja voimme korjata ne. Ei koskaan mainontaan. Voit muuttaa valintaasi milloin tahansa.