Salon Kaupunki-logo
Kuukausipalkka
€2 380
Julkaistu 21. elokuuta 2026 · 9 päivää sittenViimeksi nähty 30. elokuuta 2026Haku päättyy 4. syyskuuta 2026
Salon Kaupunki

Koulunkäyntiohjaaja, Ollikkalan koulu

Kuinka tämä palkka vertautuu muihin
Tietoa tehtävästä

Salon kaupungin perusopetuksessa Ollikkalan koulussa on avoinna toistaiseksi voimassa oleva koulunkäyntiohjaajan tehtävä 25 h/vko Ollikkalan koulussa on n. 220 oppilasta ja kolmisenkymmentä opetusalan ammattilasta työskentelemässä yhdessä oppilaiden parhaaksi. Koulussamme opiskellaan monipuolisten opetusmenetelmien avulla oppilaslähtöisesti. Toiminnallisuus, yhteistyö yli luokkarajojen, kansainvälisyys sekä oppilaiden osallisuus ovat keskiössä. Työhösi kuuluu tärkeänä osana oppilaiden kasvatuksen tukeminen ja oppimisen ohjaaminen kuudennen luokan erityisluokassa. Lisäksi saat osallistua oppilaiden toimintakykyä tukevan ohjaamisen suunnitteluun työparisi kanssa ja toteuttaa luokkatoimintaa yhdessä myös muun opetushenkilöstön kanssa. Olemme savuton työnantaja. Tehtävässä edellytetään koulunkäynninohjaajan kelpoisuutta tai muuta vastaavaa hoito-, nuoriso- tai kasvatusalan koulutusta. Tehtävässä edellytetään sopeutumista erilaisiin tilanteisiin ja lisäksi hyviä yhteistyö- ja ryhmänhallintataitoja. Eduksi luetaan kokemus eri-ikäisten lasten kanssa työskentelystä sekä erilaisista tukea tarvitsevista oppilaista ja kielitietoisesta ohjaamisesta. Tämän lisäksi arvostamme joustavuutta, oma-aloitteisuutta ja positiivista pedagogiikkaa sekä ratkaisukeskeistä työotetta. Tasopalkka on 2379,57 euroa kuukaudessa (100% työajan palkka). Tasopalkan lisäksi sinulle voidaan maksaa virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti työkokemukseen perustuvaa lisää. Meillä maksetaan myös henkilökohtaista lisää kaikille, joiden palvelussuhde on kestänyt yli 6 kuukautta. Työntekijän työnteko ja palkanmaksu keskeytyvät koulujen keskeytyksien ajaksi siltä osin, kuin työntekijällä ei ko. aikoina ole vuosilomaa. Työsuhteeseen valitun tulee esittää lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rikosrekisteriote. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa mikäli virka- ja työehtosopimuksen mukaiset ehdot täyttyvät. Tehtävä alkaa mahdollisimman pian/sopimuksen mukaan. Lisätietoja tehtävästä antaa rehtori Kati Huldén (044 778 4212, kati.hulden@edu.salo.fi). Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön rekrytointi@salo.fi

Työn tiedot

Edut ja etuudet

Seen 22 hours agoPartial Schema
Salon Kaupunki-logo
Salon Kaupunki
Näytä yritysprofiili

Auta meitä parantamaan JobCrawlsia — kirjaudu sisään synkronoidaksesi tallennetut työpaikat laitteiden välillä, tai lähetä palautetta milloin tahansa.