Varhaiskasvatuksen opettaja, Räntämäen päiväkoti
Räntämäen päiväkoti sijaitsee monipuolisten oppimisympäristöjen läheisyydessä, osin monikulttuurisella alueella. Päiväkodissamme toimii 10 lapsiryhmää, neljässä eri yksikössä. Työyhteisössä vallitsee hyvä yhteishenki ja työilmapiiri. Henkilöstömme koostuu motivoituneista, innostuneista ja osaavista varhaiskasvatuksen ammattilaisista. Opettajan sijaisuus on Emmauksenkadun yksikössä, pienten ryhmässä. Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta. Arvostamme vahvaa pedagogista osaamista sekä hyviä vuorovaikutus- ja organisointitaitoja. Odotamme joustavaa ja positiivista asennetta, kehittävää työotetta sekä rakentavaa osaamista tiimityöhön liittyen. Lasten osallistaminen sekä lasten sensitiivinen kohtaaminen ovat meille erityisen tärkeitä asioita. Työssä edellytetään hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain §26/27 mukaan. Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisteriote työnantajalle. Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm. monipuolisia koulutuksia, Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin sekä Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin. Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Työpaikan osoite: Räntämäen päiväkoti, Emmauksenkadun yksikkö, Emmauksenkatu 4, 20380 Turku.
Työn tiedot
Vastuualueet
- Rakentaa ryhmän toimintakulttuurin ja oppimisympäristön
- Suunnitella pedagogisia toimintoja, toteuttaa, kehittää ja arvioida niitä
- Tukea jokaisen lapsen yksilöllistä oppimista
- Olla vahva pedagoginen osaaminen sekä hyvät vuorovaikutus- ja organisointitaidot
- Olla joustavasti ja myönteisesti suhtautuva, kehittävä tiimityöskentely
- Osallistuttaa lapset ja kohdata heidät sensitiivisesti
- Käyttää suomen kieltä suullisesti ja kirjallisesti hyvin
Taidot ja teknologiat

Aiheeseen liittyvät mahdollisuudet
Löydä lisää kiinnostuksen kohteisiisi ja taitoihisi sopivia mahdollisuuksia