Kirjastonhoitajan tehtävä Kokkolan kaupunginkirjastossa
Kokkolan kaupunginkirjasto etsii lasten ja nuorten kohtaamisesta innostunutta ammattilaista vahvuuteensa. Pääasiallisiin tehtäviin kuuluu lasten- ja nuorten kirjastopalvelut ja niiden kehittäminen. Toimit yhteistyössä muiden kanssa tiimissä, joka vastaa lukutaidosta ja lukemisen edistämisestä. Asiakaspalvelussa palvelemme kaikenikäisiä ja asiakaspalvelu sisältää myös musiikkikirjastotyötä. Edellytämme valmiutta osallistua sekä varhaiskasvatus- että perusopetusyhteistyöhön, esimerkiksi kirjavinkkaukseen, satutuokioiden pitämiseen ja tiedonhaun opetukseen. Työ voi mahdollisesti tulevaisuudessa sisältää yhteistyötä toisen asteen kanssa. Sinulla on osavastuu lasten- ja nuorten kokoelmatyöstä. Osallistut kirjaston viestintään erityisesti sosiaalisessa mediassa sekä tapahtumien ja oheistoimintojen suunnitteluun ja järjestämiseen. Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto sekä 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Arvostamme hyviä työyhteisö- ja vuorovaikutustaitoja sekä itsenäistä työotetta. Edellytämme suomen kielen hyvää osaamista sekä valmiutta palvella asiakkaita ruotsiksi ja englanniksi. Katsomme eduksi idearikkaan ja reippaan asenteen sekä kiinnostuksen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Koet lukutaidon ja lukemisen edistämisen ensiarvoisen tärkeäksi. Eduksi katsotaan myös aiempi kirjastoalan työkokemus ja oman auton käyttömahdollisuus. Työaika on 36,25 tuntia viikossa. Työ on vuorotyötä, johon sisältyy aamu- ja iltavuoroja sekä lauantaityötä. Kirjastovirkailija työskentelee pääkirjastossa lasten- ja nuortenosastolla sekä tarvittaessa muissa Kokkolan kaupunginkirjaston toimipisteissä. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan, 2KIR42B1. Tehtäväkohtainen palkka on 2 714,22 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi maksetaan mahdollinen kokemuslisä. Koeaika on 6 kuukautta. Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen työn vastaanottamista. Alkuperäiset kelpoisuus- ja työtodistukset pyydetään nähtäväksi haastatteluun kutsuttavilta. Hakemukset toimitetaan elektronisesti www.kuntarekry.fi sen viimeistään 11.9.2026 klo 16:00. Lisätietoja tehtävästä antaa kirjastopalvelujen johtaja Susann Forsberg, puh. 044-7809 564, sähköposti: susann.forsberg@kokkola.fi
Työn tiedot
Vastuualueet
- Toteuttaa lasten ja nuorten kirjastopalveluita
- Kehittää lasten- ja nuorten palveluita
- Työskennellä literacy- ja lukemisen edistämisen tiimissä
- Asiakaspalvelu kaikenikäisille, sisältäen musiikkikirjaston toiminnot
- Tehdä yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kanssa (kirjavinkkaus, satutunnit, tiedonhaun opetus)
- Osallistua lasten- ja nuorten kokoelmatyöhön
- Osa kirjaston viestinnästä, erityisesti sosiaalisessa mediassa
- Suunnitella ja organisoida tapahtumia ja oheistoimintoja
- Työ on vuorotyötä: aamun ja illan vuorot sekä lauantait
- Työskentelee pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolla sekä tarvittaessa muissa toimipisteissä
- Palkkaus KVTES:n mukaan, 2KIR42B1; 2714,22 €/kk + mahdollinen kokemuslisä
- Koeaika 6 kuukautta
- Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus
- Hakemukset sähköisesti kuntarekry.fi:iin viimeistään 11.9.2026 klo 16:00
- Lisätietoja Susann Forsberg, kirjastopalvelujen johtaja, p. 044-7809 564, susann.forsberg@kokkola.fi
Koulutustaso
Alempi korkeakoulututkinto
Aiheeseen liittyvät mahdollisuudet
Löydä lisää kiinnostuksen kohteisiisi ja taitoihisi sopivia mahdollisuuksia