Kokkolan kaupunki-logo
Kuukausipalkka
€2 714
Julkaistu 17. elokuuta 2026 · 13 päivää sittenViimeksi nähty 29. elokuuta 2026Haku päättyy 11. syyskuuta 2026
Kokkolan kaupunki

Kirjastonhoitajan tehtävä Kokkolan kaupunginkirjastossa

Kuinka tämä palkka vertautuu muihin
Tietoa tehtävästä

Kokkolan kaupunginkirjasto etsii lasten ja nuorten kohtaamisesta innostunutta ammattilaista vahvuuteensa. Pääasiallisiin tehtäviin kuuluu lasten- ja nuorten kirjastopalvelut ja niiden kehittäminen. Toimit yhteistyössä muiden kanssa tiimissä, joka vastaa lukutaidosta ja lukemisen edistämisestä. Asiakaspalvelussa palvelemme kaikenikäisiä ja asiakaspalvelu sisältää myös musiikkikirjastotyötä. Edellytämme valmiutta osallistua sekä varhaiskasvatus- että perusopetusyhteistyöhön, esimerkiksi kirjavinkkaukseen, satutuokioiden pitämiseen ja tiedonhaun opetukseen. Työ voi mahdollisesti tulevaisuudessa sisältää yhteistyötä toisen asteen kanssa. Sinulla on osavastuu lasten- ja nuorten kokoelmatyöstä. Osallistut kirjaston viestintään erityisesti sosiaalisessa mediassa sekä tapahtumien ja oheistoimintojen suunnitteluun ja järjestämiseen. Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto sekä 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Arvostamme hyviä työyhteisö- ja vuorovaikutustaitoja sekä itsenäistä työotetta. Edellytämme suomen kielen hyvää osaamista sekä valmiutta palvella asiakkaita ruotsiksi ja englanniksi. Katsomme eduksi idearikkaan ja reippaan asenteen sekä kiinnostuksen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Koet lukutaidon ja lukemisen edistämisen ensiarvoisen tärkeäksi. Eduksi katsotaan myös aiempi kirjastoalan työkokemus ja oman auton käyttömahdollisuus. Työaika on 36,25 tuntia viikossa. Työ on vuorotyötä, johon sisältyy aamu- ja iltavuoroja sekä lauantaityötä. Kirjastovirkailija työskentelee pääkirjastossa lasten- ja nuortenosastolla sekä tarvittaessa muissa Kokkolan kaupunginkirjaston toimipisteissä. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan, 2KIR42B1. Tehtäväkohtainen palkka on 2 714,22 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi maksetaan mahdollinen kokemuslisä. Koeaika on 6 kuukautta. Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen työn vastaanottamista. Alkuperäiset kelpoisuus- ja työtodistukset pyydetään nähtäväksi haastatteluun kutsuttavilta. Hakemukset toimitetaan elektronisesti www.kuntarekry.fi sen viimeistään 11.9.2026 klo 16:00. Lisätietoja tehtävästä antaa kirjastopalvelujen johtaja Susann Forsberg, puh. 044-7809 564, sähköposti: susann.forsberg@kokkola.fi

Työn tiedot

Vastuualueet

  • Toteuttaa lasten ja nuorten kirjastopalveluita
  • Kehittää lasten- ja nuorten palveluita
  • Työskennellä literacy- ja lukemisen edistämisen tiimissä
  • Asiakaspalvelu kaikenikäisille, sisältäen musiikkikirjaston toiminnot
  • Tehdä yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kanssa (kirjavinkkaus, satutunnit, tiedonhaun opetus)
  • Osallistua lasten- ja nuorten kokoelmatyöhön
  • Osa kirjaston viestinnästä, erityisesti sosiaalisessa mediassa
  • Suunnitella ja organisoida tapahtumia ja oheistoimintoja
  • Työ on vuorotyötä: aamun ja illan vuorot sekä lauantait
  • Työskentelee pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolla sekä tarvittaessa muissa toimipisteissä
  • Palkkaus KVTES:n mukaan, 2KIR42B1; 2714,22 €/kk + mahdollinen kokemuslisä
  • Koeaika 6 kuukautta
  • Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus
  • Hakemukset sähköisesti kuntarekry.fi:iin viimeistään 11.9.2026 klo 16:00
  • Lisätietoja Susann Forsberg, kirjastopalvelujen johtaja, p. 044-7809 564, susann.forsberg@kokkola.fi
Seen 1 day agoPartial Schema
Kokkolan kaupunki-logo
Kokkolan Kaupunki
Näytä yritysprofiili

Auta meitä parantamaan JobCrawlsia — kirjaudu sisään synkronoidaksesi tallennetut työpaikat laitteiden välillä, tai lähetä palautetta milloin tahansa.